keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Kirjaa ja lankaa

Novitan viides sukkaboksi on kotiutettu. Ihan kiva sisältö: lankojen lisäksi maistiaispussi uutuuskahvia, kangaspussi neuleille (tai kengille) ja Niina Laitisen Rakkauslaulu-niminen neuleohje palmikkopolvareille ja lyhytvartisille sukille. 

Langat ovat niin ikään uutuuksia: 7-veljestä Nummi, väreissä 948 Kelo (2 kpl) ja 946 Moreeni (1 kpl). Kelon taidan tuosta napata ihan perussukkiin. Palmikkopolvarit eivät juuri nyt innosta.


Viimeisin kirjahankintani on Gudrun Hannele Henttisen Islantilaisia lapasia. Tällä kertaa etenin harkiten, eli lainasin teoksen ensin kirjastosta tutustumista varten, sitten vasta tilasin ja sattui vielä olemaan tarjouksessa.

Teoksessa on 25 mallia, jotka perustuvat Blönduosin tekstiilimuseon pysyvään kokoelmaan kuuluviin lapasiin. Museolapasista on kuva joka mallin yhteydessä. Kaikkien mallien historiaa ei tunneta, mutta osasta tiedetään neuloja ja hänen elinaikansa, sekä ajankohta, milloin lapaset on lahjoitettu museolle. Ohjeet ovat selkeitä ja perusteellisia. Kaksi ohjetta on sormikkaisiin, kaksi yksivärisiin pitsineulelapasiin, muut neulotaan kirjoneuleena. Kirjan on islanninkielestä kääntänyt Heli Mäntyranta. 


Olen tästä kirjasta aika innostunut. Yritän ensi vuoden haasteeksi ottaa kirjoneuleet. Uskon tämän kirjan, sekä aiemmin ostamani Tiina Kuun Tuhansien villasukkien maa -kirjan palvelevan tätä tarkoitusta.