tiistai 29. maaliskuuta 2022

Kide Shawl MKAL #MEIJUKNITSMKAL2022

 



Valmis. Mutta huh, oli siinä homma. Mysteerihuivin ohje löytyy Raverlystä, Meiju K-P:n sivulta. Vaihekuvia omasta tekeleestäni on tuolla aikaisemmin otsikolla Mystistä neulontaa.

Kuudennessa, eli viimeisessä osiossa lisättiin silmukoita oikein olan takaa ja vielä toiseksi viimeisellä kerroksellakin niin, että ohjeen mukaan lopulta pääteltäviä silmukoita olisi 663 kpl. En lähtenyt laskemaan niitä, sitä paitsi fuskasin lopussa muutamat viimeiset kerrokset niin että minulla lienee ollut noin 640 silmukkaa.

Lanka on Freija Yarnin merino single -lankaa - oikein ihana neuloa, eikä tunnu kutittavan, ainakaan vielä. Puikko: KnitPro Zing, pyörö 120 cm. Värivalinta harmittaa vähän näin jälkikäteen. Valitsin valmiiksi suunnitelluista väriyhdistelmistä noista-tykkään-periaatteella. Olisin ehkä valinnut toisin, jos olisi ollut parempi kuva siitä, mitä tuleman pitää. Nyt tuli jonkinlainen inka-versio. Keltaisen värin nimi onkin kuvaavasti: Aztec.

Tämä kokemus mysteeriyhteisneulonnasta opetti sen, että ehkä haluan tietää tarkemmin, minkälaisesta lopputuloksesta on kysymys. Pelkkä KAL, eli yhteisneulonta ilman mysteeriä sopii paremmin. Vaan, never say never sanoi joku viisas.  

Valmis huivi painaa 205 grammaa. Koko on suunnilleen ohjeen mukainen, syvyys 55 cm, leveys 160 cm.

Bingoon tulee merkintä kohtaan: Jokin KAL.

perjantai 25. maaliskuuta 2022

Mitäpä muuta kuin...

Kevään viimeisellä työväenopiston kässäkurssilla tein, mitäpä muuta kuin laukun. Tämän mallin nimi on hyvin informatiivinen: Pieni olkalaukku.

Laukku on huonekalukangasta, eli jäykkää ja paksua. Sisällä on vuori. Olisi pitänyt tehdä vetoketjullinen tasku joko päällimmäiseen kankaaseen tai vuoreen, mutta en nyt tällä kertaa tehnyt. Hihnanpidikkeiden ompelu oli aika vääntämistä, kun kangas on niin jäykkää. Tulipahan tehtyä tällainenkin. 

Laukun ulkomitat ovat n. levein kohta 25 cm ja korkeus 22 cm. 


 

tiistai 22. maaliskuuta 2022

I have a dream

I have a dream on Martin Luther Kingin pitämä historiallinen puhe vuonna 1963, jossa hän toivoi mustan ja valkoisen väestön välistä rauhaa ja tasa-arvoa.

Minun unelmani eivät ole niin suuria, mutta minullakin on unelma, nimittäin neuleunelma ja se näyttää tältä:

Kuva on Urban Knit -kirjasta ja esittää Leeni Hoimelan suunnittelemaa Syli-neuletakkia. (Kai tämän kuvan saa julkaista? Kertokaa minulle jos ei saa, niin poistan heti).

Tällaista toivoisin itselleni, mutta epäilyttää: onko liian suuri työ, jaksanko, osaanko, minkälaista jälkeä tulee?

Malli löytyy Raverlystä englanniksi ja suomeksi Urban Knit -kirjasta. 

Onko sinulla neuleunelmaa tai muuta käsityöunelmaa?

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Viimeinen rutistus

Tilkkutyökurssin viimeisenä työnä teimme kuvansiirtoa kankaalle. Tehtävänantona oli hyvä muisto, joka tulee kuvasta mieleen.

Mustavalkokuvassa istun minä, ehkä 2-4 vuotiaana silloisen kesämökkimme oviaukossa ja katson pihalle. Kertoman mukaan minulla on kädessäni vasara - tai niin muistelen. Muu osa kuvaa on tehty kaksipuolisella liimakankaalla, applikoimalla ja ompelemalla. Työ nimi on Perhoset. 

Kunhan saan vielä saumurin esiin, niin huolittelen reunat. Muuten työ on valmis. 

perjantai 18. maaliskuuta 2022

Paastokuulumisia ja sillä varjolla kassiesittely

Vielä ei olla aivan puolessa välissä paastoa, mutta se lähenee. Toivottavasti kaikki voivat hyvin, ja motivaatio on säilynyt. Itse olen onnistunut olemaan ostamatta lankaa tai kankaita - muuta en luvannutkaan. Paasto on opettanut menemään suunnitelmiin lanka/kangas edellä. Ei ollenkaan huono juttu. Lanka/kangas käteen ja siitä miettimään, mitähän tästä tulisi. 

Mitä sinun paastoosi kuuluu?

Tällä aasinsillalla pääsen esittelemään tilkkutyökurssin toiseksi viimeisen tekeleen, joka jalostui jälleen kerran kassiksi. 


Tämän harjoituksen nimi oli "perinteiset kaaret". Tarkoitus oli saada veden virtaamista jäljittelevä kuvion kulku. No, jotain sinne päin. Näitä kasseja nyt riittää. Kurssi päättyi ja nyt lienen täysin oppinut. Kyseessä oli kolmen jakson kokonaisuus, joka alkoi jo vähän ennen kuin korona alkoi. Välillä oltiin erilaisissa muodostelmissa etänä. Viimeiset kerrat kuitenkin onneksi lähiopetuksena, tai oikeastaan hybridinä. Oikein hyvä kurssi oli. Kiitos vaan Helsingin työväenopistolle ja kurssin taitavalle  ja innostavalle opettajalle.


tiistai 8. maaliskuuta 2022

Kisa-neulekauluri

Miksiköhän tämän kaulurin nimi on Kisa-neulekauluri? Malli on alun perin Novitan Kevät 2020-lehdestä ja suunnittelija on Lea Petäjä. Yritin googlettaa mitkä kisat tuona vuonna oli ja olihan siellä vaikka mitä kisoja. Myös ihmetyttää, että jos etsii Novitan nettiarkistosta hakusanalla "kauluri", niin tätä ohjetta ei löydy, vaan pitää tietää tuo Kisa-nimi.


Tein aivan ohjeen mukaan Baby Merino -langasta, 3,5 mm puikoilla. Väri on 210 kirsikka. Ajattelin itselleni, mutta kun koekäytin tekelettä totesin, että kutittaa; kaula on sen verran herkkä paikka. Jakoon menee siis. Varmaan asunnottomien keräykseen. 

Lankaa meni 39 grammaa, mikä on yllättävää, kun ohjeen mukaan tarve olisi vajaa 100 grammaa. Varmaan alaosaa olisi voinut jatkaa pidemmälle, mutta ei siitä lähellekään 100 grammaa olisi saanut. Joustavaa päättelyä kokeilin ensimmäistä kertaa ja hyvin toimi. Pirjo Santalan tekemä selkeä video siihen löytyi Youtubesta täältä.  

Melkein unohdin: bingoon merkintä kohtaan "Kauluri".

keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

Kalansilmiä liimassa

Anteeksi, en vain voinut vastustaa kiusausta kirjoittaa tuota otsikkoa. Tuli noin kiero mielleyhtymä kuvassa olevien sukkien nimestä: "Miehen ruotovillasukat". Kalan ruodostahan tulee heti mieleen kalan silmät. Kalansilmiä liimassa oli muinoin hyvin epäkunnioittava pilkkanimi jollekin silloiselle inhokkiruoalle. Tunnistaako kukaan?


Kuvakulma on vähän vino, eivätkä sukat näytä niin isoilta kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Menevät syntymäpäivälahjaksi sukulaiselle, jolla on 45 numeron jalka. Ohje on Novitan ja julkaistu alun perin Sukkalehdestä 2011, suunnittelija on Minna Metsänen.

Ohje on 7-veikalle, mutta minulla oli vielä Adlibriksen Socki Stonewash -lankoja; B115 Granite eli harmaa ja B119 Sapphire eli sininen. Puikot 3,5 mm ja aloitussilmukoita oli 60. Valmis pari painaa 150 grammaa, josta sinisen osuus noin 40 grammaa. 

Bingoon kilahtaa merkintä kohtaan Novitan ohje. 

tiistai 1. maaliskuuta 2022

Joen tarina - osa 3 - maaliskuu

Maaliskuu ja joen elämä jatkuu. Mätäjoki on oikeastaan kaupunkipuro, vaikka nimi vähän suurempaa lupaa. Mitä joelle kuuluu näin maaliskuun ensimmäisenä päivänä?


Virtauskohta pysyy avoimena vaikka pakkasta olisi kuinka paljon, mutta muuten joelle ja sen lähiympäristölle kuuluu noidankehää muistuttavaa toistuvaa vaihtelua: paljon lunta - sulaa - jäätyy - sulaa - jäätyy - lisää lunta - sulaa - jäätyy - sulaa - jäätyy ja niin pois päin.

Tänään kuvauspäivänä on kirkas auringonpaiste ja silta, jolta kuvaan pääsee varjona mukaan. Kevät tulee.