Päivän Pirkka-Niksi:
(Hyllystä löytyi 90-luvun kokoelma Pirkka-niksejä (Niksien kirja 1993). Koska blogini on käsityöaiheinen, kerään tähän fiksuja käsityöniksejä meidän kaikkien iloksi)
Mittaa neulepuikkosi ja vedä siihen esim. kymmenen sentin välein merkit vedenkestävällä tussilla. Säästyt mittanauhan etsiskelyltä. (12/79)
Pitkään on ollut ajatuksissa sormikkaat. Niin pitkään, että merkitsin jo viime vuoden bingoon tavoitteeksi sormikkaat. Idea jäi tuolloin toteutumatta ja siirtyi tälle vuodelle.
Adelia Fibersin adventtikalenterista se vihdoin nytkähti liikkeelle ja taas te, hyvät blogiystäväni olitte mukana rohkaisemassa. Pyysin ideoita miten käyttäisin kyseisen langan. Päädyin sitten yhdistämään annetun langan harmaaseen fingering-lankaan ja tässä sitä nyt ollaan.
Ohje: Kopioitu blogista KLIK
Puikot: 3,25 mm
Silmukat: 40 s
Paino valmiina:
Langat:
- Adelia Fibres, Merino Sock, väri: Kuuran kosketus
- Kremke Soul Wool Edelweiss, väri 423 light grey
Näissä yllä olevissa kuvissa väri todentuu parhaiten lähelle oikeaa.
Yllä mainittu blogi on viimeksi päivitetty vuonna 2018, mutta löytyy edelleen. Ohje on nimeltään Neulotut sormikkaat naiselle ja on kirjoitettu 7 veljestä paksuisille langoille. Minulla tässä käytössä kaksi fingering-vahvuista lankaa yhtä aikaa.
Jos innostuit harkitsemaan sormikkaita itsellesi 7V-paksuisesta langasta, voin suositella ohjetta. Huomaa kuitenkin, että ohjeessa on kaikki sormet - paitsi peukalo - tehty samalla silmukkamäärällä (13 s). Tämä onnistuu, jos kätesi on soma ja siro ja sormesi ovat ohuet prinsessan sormet. Jos kätesi kuitenkin on muhkurainen noita-akkakäsi, niin kuin minulla ja sinulla on vielä samanlaiset paksut sormet, ota tämä huomioon ja sovita.
Ohje ehdotti 13 silmukkaa kaikkiin neljään sormeen. Tämä riitti varsin hyvin pikkusormeni kohdalla. Nimettömän tein 15 silmukalla, keski- ja etusormen 16 silmukalla ja peukalon 19 silmukalla.
Tarkoitus oli saada takkiin sopivat sormikkaat. Kuvassa tausta syö väriä, joka on oikeasti paljon enemmän siniharmaa. Maastoutuu siis paremmin, kuin mitä kuva antaa ymmärtää.
Sormikkailla osallistun yhteisneulontoihin: #oookal26 (= Olemassa olevat ohjeet) ja #varastolangatneuleiksi. Bingo kuittaantuu kohtaan "Sormikkaat".





