Viimeinen rutistus

Tilkkutyökurssin viimeisenä työnä teimme kuvansiirtoa kankaalle. Tehtävänantona oli hyvä muisto, joka tulee kuvasta mieleen.

Mustavalkokuvassa istun minä, ehkä 2-4 vuotiaana silloisen kesämökkimme oviaukossa ja katson pihalle. Kertoman mukaan minulla on kädessäni vasara - tai niin muistelen. Muu osa kuvaa on tehty kaksipuolisella liimakankaalla, applikoimalla ja ompelemalla. Työ nimi on Perhoset. 

Kunhan saan vielä saumurin esiin, niin huolittelen reunat. Muuten työ on valmis. 

Paastokuulumisia ja sillä varjolla kassiesittely

Vielä ei olla aivan puolessa välissä paastoa, mutta se lähenee. Toivottavasti kaikki voivat hyvin, ja motivaatio on säilynyt. Itse olen onnistunut olemaan ostamatta lankaa tai kankaita - muuta en luvannutkaan. Paasto on opettanut menemään suunnitelmiin lanka/kangas edellä. Ei ollenkaan huono juttu. Lanka/kangas käteen ja siitä miettimään, mitähän tästä tulisi. 

Mitä sinun paastoosi kuuluu?

Tällä aasinsillalla pääsen esittelemään tilkkutyökurssin toiseksi viimeisen tekeleen, joka jalostui jälleen kerran kassiksi. 

Tämän harjoituksen nimi oli "perinteiset kaaret". Tarkoitus oli saada veden virtaamista jäljittelevä kuvion kulku. No, jotain sinne päin. Näitä kasseja nyt riittää. Kurssi päättyi ja nyt lienen täysin oppinut. Kyseessä oli kolmen jakson kokonaisuus, joka alkoi jo vähän ennen kuin korona alkoi. Välillä oltiin erilaisissa muodostelmissa etänä. Viimeiset kerrat kuitenkin onneksi lähiopetuksena, tai oikeastaan hybridinä. Oikein hyvä kurssi oli. Kiitos vaan Helsingin työväenopistolle ja kurssin taitavalle  ja innostavalle opettajalle.

Tulppaaneja, ei tulvillaan, yksi vain

 Tilkkutyökurssin satona sain taisteltua valmiiksi asti tällaisen tulppaanikuvion:

Nyt käytetty tekniikka on nimeltään paper piecing, eli paperitekniikka. Ehkä tämä etäisesti muistuttaa tulppaania, mutta kuulemma väärinpäin käännettynä voisi olla myös Nuuskamuikkunen.

Paper piecing -tekniikassa kangaspalat kiinnitetään toisiinsa yksi ommel kerrallaan. Keskittymistä vaatii siinä mielessä, että pitää ajatella kuviota peilikuvana, jolloin palat helposti saattavat mennä väärin päin. Muuten olen kyllä pitänyt tästä tekniikasta. Sitä on oikein kiva tehdä. 

Sohvalle

 Tavoitteeni tällä tilkkutyökurssin viimeisellä jaksolla on, että teen töistä jotain valmista. Viime kerran yhtenä aiheena oli pikatekniikka nimeltään ysiblokki. Taitavat kurssilaiset olivat tehneet näistä ysiblokeista raheja ja niissä kuvio pääsee paremmin oikeuksiinsa, kun on laajempi pinta. Minä olin ihastunut tuohon sinapinkeltaiseen kankaanpalaan, mutta sitä ei ollut kovin paljoa, joten tyynynpäällisiin juuri ja juuri riitti, kun ompeli siniset reunat hirsimökkitekniikalla. 

Sää ulkona on mitä on. Käveleminen on taitolaji, eikä hiihtäminen onnistu, ainakaan nyt. Eilen miinusta, tänään plussaa. Mutta kyllä luonto vaan osaa tehdä pääkallokelistäkin taidetta. Vai mitä sanotte tästä eilisestä kuvasta lenkkipolun varrelta:

"Oi, sanoi siili. Olen eksynyt pieni siili."

Pieni siili lähti äitinsä kanssa metsään poimimaan mustikoita. Marjat unohtuivat, kun pieni siili lähti seuraamaan iloisesti leikkiviä perhosia. Äkkiä hän huomasi tulleensa pimeään metsään, eikä äitiä näy missään. Pelottaa.

Onneksi perhoset tuntevat metsän ja ne ohjaavat pienen poikasen takaisin tielle, missä äitisiili onnettomana jo huhuilee pienokaistaan. Sieltä he matkaavat yhdessä metsän valoisalle puolelle. Sinne, missä mustikat kasvavat.

Siis vielä yksi kassi, oma design. Käytetyt tilkkutyötekniikat: Viehättävät vuoret (siilien piikit), hirsimökki (kuvan reunat) ja sitten ihan tavallista ompelua. Vuorina on jäykkä huonekalukankaan pala, joten kassi pysyy melkein itsestään pystyssä. Kassi ei ole kovin iso, 24 x 30 cm.