keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Kevätsiivousta

Anelma: Mikä ihmeen kasa on minun sohvalleni ilmestynyt?
Anelman äiti: Siinä on lankoja menossa kirpputorille myyntiin. Jos jotain jää, ne menevät lahjoitukseen.


Kyllä vaan. Sängynaluslaatikkojen lankamäärä alkoi lopulta sen verran ahdistaa, että karsin vähän kovemmalla kädellä. Eivät laatikot tyhjää jääneet kaikumaan ollenkaan. Nyt voin siirtää näihin virallisiin laatikoihin erilaisissa muissa jemmoissa olevia lankoja. 

Karsimisperiaatteena oli, että jäljelle jääneille langoille on olemassa jokin suunnitelma tai ajatus. Varastoon en enää osta. 

Kukin täysi kerä on omassa pussissaan ja pussi on niitattu kiinni. Toivottavasti kestävät kirpputorikäsittelyn.

Myyn myös Suuri käsityö, Kotiliesi käsityö ja Novita -lehdet. Niitä on paljon. Kävin lehdet läpi ja otin kopiot minua kiinnostavista malleista. Novitan mallithan jäävät heidän nettiinsä, joten niitä ei tarvitse säästää. Jos lehtiä jää, vien ne kirjaston vaihtohyllyyn. Sieltä ne kokemuksen mukaan katoavat ennen kuin on selkänsä kääntänyt. 

Kuvassa on 1938 grammaa lankaa.