perjantai 20. toukokuuta 2022

Kultanaamio - huhtikuu

Hiukka jäljessä aikataulusta, mutta ei panikoida: vain yhden askeleen verran. Kultanaamio on Niin Laitisen sukkakalenterin huhtikuun malli.


Malliin olen oikein tyytyväinen. Saatan käyttää sitä toistekin. Lankaan taas vähemmän tyytyväinen. Ohjeen mukainen olisi ollut Rouva Silmusolmun Villa Sukkis, mutta halusin saada kauan odottaneen Novitan Venlan pois lankalaatikosta, joten se tähän päätyi. Väri, 658 kaura on luonnossa tummempaa kuin tuossa ulkona otetussa kuvassa. Lanka on niin löyhäkierteistä, että hajoaa osiin jos yhtään sählää, ja minähän sählään. 

Valmis pari painaa 55 grammaa.

Vaan ei siinä kaikki. Nyt lähdin harjoittelemaan Magic Loop -tekniikkaa eli suomeksi looppausta. Toisen sukan tein perinteisesti viidellä puikolla (2,5 mm), mutta toiseen käytin kuvan maailman parasta pyöröpuikkoa ChiaoGoo. Pakko tosin tunnustaa, että kiila- ja kärkikavennusten ajaksi siirsin työn puikoille, mutta muuten looppasin. Ei hassumpaa, mutta en ainakaan vielä hylkää perinteisiä puikkoja, niin kuin olen ymmärtänyt muiden tehneen. Harjoittelen vielä ja katson sitten. 

Bingoon saan merkinnän kohtaan: Uusi tekniikka.

Miten on, te kokeneemmat looppaajat: Looppaatteko aivan kaikki sukan/lapasen vaiheet? Entä oletteko kokonaan hylänneet viiden puikon systeemin? Onko eroa sillä, aloitetaanko kärjestä vai varresta? Entä miten pitkää pyöröpuikkoa käytätte?