Projekti lähtökuopissa

Kun Kristiina K julkaisi KLIK toukokuun haasteen, tiesin heti, mistä sen teen, vaikka projekti on vasta suunnittelun ja valmistelun asteella. 

Kaikki alkoi, kun katsoin Youtubesta Virkkuumanian Heidin toistaiseksi viimeisintä jaksoa KLIK. Heidi kertoo videolla muun muassa uudesta innostuksestaan tehdä itse vihko tai kalenteri tai päiväkirja. Hän jakoi kaksi Youtube-linkkiä, joihin tutustuin ja jäin koukkuun välittömästi. Kun videot oli klikattu ja katsottu, ryhtyi algoritmi tietysti syöttämään minulle lisää samanlaista sisältöä - ja minähän katsoin. 

Oman vihkon/kalenterin/päiväkirjan voi tehdä monella tavalla, esimerkiksi kokonaan itse, kansia myöten. Junk journal -tyyppiseen kerätään kaikenlaista materiaalia, ei niinkään tyhjiä sivuja. Sitomiseen ja liimailuun on myös useampi tapa. Eniten lopulta ihastuin tapaan, jossa vanhasta kirjasta tehdään uusi, eli oma vihko, kalenteri tai päiväkirja.

Tekstin loppuun lisään linkit muutamaan Youtube-videoon, joissa askel askeleelta näytetään mistä on kysymys.  

Hain kirjaston ilmaisesta vaihtohyllystä kaksi mahdollista kirjaa kyseiseen tarkoitukseen. Luulen, että aloitan tuolla ohuemmalla, sillä saattaa olla, ettei juttu onnistu aivan ensiyrittämällä. Eli kirja avataan ja sivut leikataan siitä irti mattoveitsi tms. -tapaisella veitsellä.

Kuvaan keräsin osan projektin tarvikkeista. Suurin osa löytyy omasta takaa. Ainoat tarkoitukseen ostetut ovat verhoiluneuloiksi kutsutut pyöreät neulat, valkoista karhunlankaa ja kahdet paperinpuristimet. Mattoveitsi unohtui kuvasta. Kuvasta puuttuu myös erilaisia papereita, vanhoja karttoja, vesiväripaperia yms.

Tällainenkin ihmetys löytyy kotoa: giljotiini. Monesti olen miettinyt giljotiinin myymistä pois. Onneksi se on vielä jäljellä, koska sitä tarvitsen sitä nyt.

Sivut siis leikataan, taitellaan, rei'itetään, kootaan ja ommellaan. Puristetaan yhteen, selät ompeleineen liimataan ja koko systeemi taiteillaan kiinni kirjan kansiin. Videolla näyttää yksinkertaiselta, mutta tuskin on. Katson videot vielä ja yritän kerätä rohkeutta aloittaa.

Palaan tähän, mikäli projekti etenee toteutuksen asteelle.

Linkkejä, joista paremmin selviää, mistä on kysymys:

https://www.youtube.com/watch?v=AsX2CoRd5S8

https://www.youtube.com/watch?v=5U8nQhUVKvs

https://www.youtube.com/watch?v=eKYNTnsGv7Y

https://www.youtube.com/watch?v=9O4kFTOEh6k

Tietoisku - Kristiina K:n huhtikuun haaste

Kutsun kuvitteellisen kaverin kylään, koska haluan testata hänen tietotaitonsa.

- No tervepä terve!

    - Aloitetaan! Haluan loistaa!

- Asia selvä. Katso kuvaa ja kerro mitä näet.

    - Tulee vesi kielelle: näen luonnollisia sokereita, fruktoosia ja glukoosia.

- Entä muuta?

    - Näen kuituja. Vatsa tykkää. 

- Jatka vaan.

    - Näistä puhuttiin jumpassa: kivennäisaineita ja elektrolyyttejä.

- Osaatko erotella?

    - Kaliumia ja magnesiumia.

- Onko vitamiinejä näköpiirissä?

    - Arvaa vaan: melkein koko aakkosto löytyy. On C-, K-, A-, B-, E-, ja B6-....

- Aika tujua tavaraa siis?

    - Onko totta, että banaani auttaa krapulaan?

- Voihan sitä kokeilla. B-vitamiinin sanovat auttavan. Kerro kuitenkin vielä väreistä, mitä näet?

    - Näen ruskeaa, oranssia, keltaista ja vihreää. Hei!! Tämähän on se Kristiina K:n kuukausihaaste: vihreää ja keltaista!!

- No sehän se. Kiitos osallistumisesta!

Sitaatti tai mietelause - Kristiina K:n maaliskuun haaste

Kristiina K pyytää kuukausihaasteessaan mietelausetta tai sitaattia KLIK. Hyvä haaste, mutta aiheuttaa melkoisen runsauden pulan - minkä valitsisin, kun niitä on niin monta. 

Joitain olen kerännyt vihkoon ja joitain myös tuohon yläpalkista löytyvään listaukseen otsikolla: Ajatuksia. Selailin muistiinkirjoittamiani lauseita ja olo oli entistä epävarmempi. Tämän alla olevan nyt kuitenkin valitsin, koska se tuli ensimmäisenä mieleeni. 

                      

Vuoden 2012 Finlandia-voittaja Ulla-Lena Lundberg on Kökarilla Ahvenanmaalla syntynyt suomen-ruotsalainen kirjailija. Finlandia tuli hänen teoksestaan Is/Jää ja hänet on palkittu useilla muillakin kirjallisuuspalkinnoilla. Ulla-Lena Lundbergin upea kirja Jää tai Is alkaa näillä sanoilla:

Jos on nähnyt kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä.

Den som sett förändringen i ett landskap när en båt kommer in i synfältet kan aldrig hålla med om att ett enskilt människoliv saknar betydelse. 

Kuukauden moka - Kristiina K:n helmikuun haaste

"Voi Mika, mikä moka!" otsikoi iltapäivälehti taannoin, viitaten silloisen formulakuski M. Häkkisen tekemisiin. Tarina ei kerro, mitä Mika mokasi, enkä edes tiedä tietäväni. Lause jäi kuitenkin elämään.

Kristiina K haastaa meidät kertomaan oman mokamme KLIK. Mikä se voisi olla? Käsityön saralla niitä riittää. Voisin tehdä koosteen vuoden 2025 mokista kuukausittain eritellen. Mutta miksi lähteä niin kauas kalaan, kun mokia löytyy heti helmikuun alkupäiviltä. Nämä olkoon nyt minun helmikuun viralliset mokani. Ehkä/varmaan niitä vielä tulee, mutta pidetään nämä:

Pintaneule: Körttisukat
Suunnittelija: Marja-Liisa Hast-Hautala
Julkaistu: Lankava.fi
Toteutettu tekniikka: Varpaista varteen, jälkijättöinen (sanahirviö?) kantapää

Puikot: 3,5 mm
Silmukat: 48 s
Langat: 
- Socki Stonewash, väri B116 Granite
- 7 veljestä, väri 099 musta (terässä)
- Drops Merino Extra Fine, väri 02 musta (varressa)

Moka nro 1

Lähdin innoissani neulomaan sukkaa varpaista varteen. Innoissaini, koska tämä on minulle vähän vieras tekniikka. Mallineule oli tuttu ennestään ja jatkoin sitä reippaasti eteenpäin. Melko pian huomasin, että mallineuletta ei pitänyt tehdä sukan pohjaan ja siellä sitä nyt oli. Tuossa vaiheessa olisin vielä voinut purkaa, mutta ajattelin, että olkoon tämä nyt minun helmikuun mokani. Kuvioneule siis pohjassa, minne se ei kuulu.

Moka nro 2

Varpaista varteen -tekniikassa haastavaa on saada kantapää oikeaan kohtaan. Käytetyn langan juoksevuudelle suunnatuissa ohjeissa määritellään kantapään sijoitus näin: "kun sukan terää on 5 cm vähemmän kuin haluttu pituus". Olisi kannattanut uskoa, vaan kun ei. Mallasin neulosta käytössä olleeseen sukkaan ja lähdin sen mukaan merkitsemään kantapään paikkaa. En ottanut huomioon, että sukka kasvaa kokoa aika lailla, kun se kastellaan ja plokataan. Ei tullut minulle sopivat 37/38-sukat, vaan lähinnä 39/40-sukat. Todellinen moka

Harjoiteltavaa: Päättely silmukoimalla vaatii vielä harjoitusta samoin kuin joustava päättely sukan varren suulla. 

Mokatarinan positiivinen puoli nro 1 on, että sain kulutettua jämälankoja. Granite loppui kokonaan ja Dropsin mustaa jäi vain vähän. 

Positiivinen puoli nro 2 on, että saan bingoon kuitattua kohdan "Varpaista varteen". 

Sukilla pääsen osallistumaan haasteisiin: #jämälangoistaeroonKAL ja #varastolangatneuleiksi ja #oookal26 (olemassa olevat ohjeet) sekä vielä #stashistasukiksi, jossa helmikuun haaste on Körttisukat

Kuukauden hankinta/löytö - Kristiina K:n tammikuun haaste

Kristiina K aloitti 2026 vuoden kuukausihaasteen KLIK. Tammikuun haasteen otsikko on "Kuukauden hankinta/löytö". Poimin haasteesta tällä kertaa 2/3, eli "hankinta" ja "löytö". Kyseessä ei ole tässä kuussa hankittu ostos, ei edes tänä vuonna, eikä viime vuonnakaan. 

Tämän esineen olen jo aiemmin halunut esitellä täällä blogissa, koska se on ollut käsitöitä tekevälle löytö, korvaamaton, kätevä ja tyytyväisyyttä tuova. Kyseessä on Ateljé Margaretha -nettikaupasta ostettu virkkuukoukkukotelo. Säilytän täällä sellaiset virkkuukoukut, joilla ei ole omaa koteloa. 

Kotelo kulkee mukanani varsinkin reissussa, mutta myös kotona, kun siirryn huoneesta toiseen käsityöni kanssa. Tässä se tulee:

Kotelon koko suljettuna ja täynnä tavaraa on 17,5 x 15 x 5 cm. Kotelossa on kaksi vetoketjuilla aukeavaa osastoa:

Osasto 1. Virkkuukoukkuja, sakset ja kaksi vetoketjuilla aukeavaa pussia.

Osasto 2. Virkkuukoukkuja, jäätelötikku, kynä ja verkkopussi. 

    

Osasto 1:n pusseista löytyy: silmukkamerkkejä, puikkostoppareita, kerroslaskureita, kirjoneuleapuja (=poninhännänpidikkeitä eli hiuslenkkejä), mittanauha ja laastareita.

Osasto 2:n verkkopussissa majailevat: viivotin, puikkomitta, parsinneuloja, neulakirja, jossa myös hakaneula, kerroslaskuri ja neulenuppineuloja. 

Kotelo alkaa olla jo reissussa rähjääntynyt, mutta toimii vielä. Kun siitä aika jättää tai vetoketju pettää hankin ehdottomasti uuden samanlaisen. Niin kätevä tämä kotelo on ollut. 

EDIT: Huomaan yllä kirjoittaneeni viivotin. Nyt kun tarkistin, se on väärin: pitää kirjoittaa viivain tai viivoitin. Kumpikin kuulostaa minun korvaani kummallisilta. Entä sinun?

Näkymä kotini ikkunasta - Kristiina K:n joulukuun haaste

Kristiina K:n kuukausikuvahaaste KLIK on edennyt huipennukseensa. Joulukuussa on tarkoitus julkaista kuva näkymästä oman kodin ikkunasta.

Meillä on läpitalonhuoneisto, eli ikkunat kahteen suuntaan: pysäköintipaikalle ja pihalle. Piha on tällä hetkellä aika ankean näköinen, kun on märkää ja pimeää ja vaikka ei olisi pimeää, olisi kuitenkin märkää. Jos tässä joulukuun aikana vielä tulee jonkinnäköistä lumentapaista, saatan vaihtaa kuvaa.

Nyt kuvaan pääsee niinkin arkinen asia kuin parkkipaikka. Yritin sutata autojen rekisterinumeroita ja toivottavasti onnistui. 

Miksi oikeastaan halusin kuvata tämän arkisemman puolen pihanäkymistämme? Taloyhtiömme reippaat miehet virittävät joka vuosi viereisen taloyhtiön aitaan valonauhoista kuvassa näkyvän pitkän kuvion. Se todella valaisee muuten aika pimeää pihaa. 

Jonain aiempana lumisena talvena lumikasoja kertyi niin paljon, että osa valoista jäi alle ja rikkoutui. Ei hätää, seuraavana talvena miehet hommasivat uudet valot ja taas näemme paremmin pihalla. 

Ihan vaan portti - Kristiina K:n marraskuun haaste

Kristiina K:n tämän kuun haaste KLIK on kuva portista. Aivan mahtavan upeita portteja onkin tähän mennessä jo näkynyt. Osa on ollut eri maista, kauniita, mielikuvituksellisia, jopa romanttisiakin portteja.

Nyt tipahdetaan maan pinnalle ja otetaan mukaan tällainen ihan perusportti tuosta meidän läheltämme:

Portti vie läheiselle leikkikentälle. Kenttä remontoitiin äskettäin; olisiko vuosi pari sitten, joten porttikin on melko uusi. Käyn täällä nuorimman lapsenlapsen kanssa.

Minun kannaltani porttiin liittyy ongelma: Portissa on ns. turvalukko, eli pitää painaa kahta painonappia samaan aikaan, toista ylöspäin ja toista alaspäin.Kun sitten haluaa tulla leikkikentältä pois, pitäisi olla ainakin pidempi kuin minä (152 cm), koska pitää saada käsi portin yli yltämään ulkopuolella olevaan lukkoon (mahdoinko osata selittää?).

Pari ensimmäistä kertaa uusitulla leikkikentällä ollessani melkein pelästyin, kun tajusin, että en pääse omin voimin ulos. Piti yrittää livahtaa portista samalla avauksella jonkun muun kanssa. Muutaman kerran piti pyytää jotain pidempää henkilöä avaamaan portin. 

Lopulta huomasin toisen tavan päästä ulos: Kuvassa vasemmalla näkyy leveämpi portti, jonka lukkona on "vanhanaikainen" päältä nostettava salpa. Sen avulla pääsee tälläinenkin hukkapätkä leikkikentältä pois. 

Lukemani kirja - Kristiina K:n lokakuun haaste

Kristiin K:n haaste KLIK oli oikeastaan viimeksi lukemani kirja. En oikein osannut päättää, minkä kirjan olen lukenut viimeksi, kun luen/kuuntelen niitä vähän limittäin. Kesken on tällä hetkellä kolme, joten niitä en voi laittaa. Päädyin siis seuraavaan.

Lähikirjastoni lukupiirikirjana oli syyskuussa Jenni Linturin Äärimmäisellä laidalla (2024).

Kirja on saanut kehuvat arvostelut ja Jenni Linturia (s. 1979) kuvataan merkittäväksi kirjaisijaksi. Hänen esikoisteoksensa Isänmaan tähden on ollut sekä Finlandia- että Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon ehdokkaina vuonna 2011.

Lukupiirien ehdoton hyvä puoli on, että tulee lukeneeksi kirjoja, joihin ei itse keksisi tarttua. On terveellistä poistua omalta mukavuusalueelta ja laajentaa näkökulmaa. Usein oppii jotain. 

Äärimmäisellä laidalla kertoo murrosikäisten nuorten elämästä betonilähiössä 1970-luvun alussa. Minäkertojan perhe on muuttanut Tampereelta omakotitalosta Töölön kautta (ilmeisesti) Malmille - äärimmäiselle laidalle. 

Teoksen keskeisiä henkilöitä ovat kertoja Mirkku, vasemmistolaisten vanhempien yhteiskunnallisesti tiedostava, itseään etsivä nuori. "Pauliina on minun paras ystäväni, mutta minä en ole hänen", sanoo Mirkku. Pauliinan kotiolot ovat epämääräiset, hän on likainen, valehtelee paljon ja epäillään, että hänen isänsä pahoinpitelee häntä. Pauliina suhtautuu Mirkkuun välinpitämättömästi jopa julmasti ja liikkuu enemmän puoliksi venäläisen Milan kanssa.

Alussa mukana on Jani, jota Pauliina pitää poikaystävänään. Mutta Jani katoaa, vai reppu jää, eivätkä nuoret tiedä minne. He yrittävät selvittää asiaa, mutta siihen liittyy jotain salaista ja epämääräistä. Janin katoamisesta tulee nuoria yhdistävä tekijä.

Luin kirjaa eräänlaisena ajankuvana ja väliin häiritsi, kun se ei oikein toiminut.  Myöhemmin luin että Linturin kirjan ei ole tarkoituskaan olla tarkka kuva ajasta. En oikein ymmärrä; silloinhan aikaa ei tarvitsisi edes mainita. 

Ja vielä yksi juttu: Linturin käyttämä tyylikeino on pilkkoa. Lauseet. Mistä kohtaa. Tahansa. Täysin mielivaltaisesti. - Aluksi sitä ihmetteli, mutta lopulta pisteitä ei edes huomannut. Luki vaan eteenpäin. Ehkä tässä on pyritty noudattamaan nuorten tapaa puhua lyhyin lausein. 

Helmet-lukuhaasteessa merkitsin tämän kohtaan: Kirja, jonka joku muu on valinnut minulle. 

Pehmeä - Kristiina K:n syyskuun haaste

Pehmeä kuin...., pehmeä kuin......, pehmeä kuin pumpuli.

Syyskuun Kristiina K:n haaste KLIK on siis kuvata jotain pehmeää. Ihania pehmeitä kuvia on näkynytkin; on valoa, kukkia, kissoja, pilviä ja vaikka mitä. Tässä minun panostukseni tämän syyskuun haasteeseen.

Ihanaa syksyä juuri sinulle. 

Tunnettuja ihmisiä - Kristiina K:n elokuun haaste

- Johan myrkyn lykkäs', ajattelin, kun luin Kristiina K:n tämän kuun haasteen KLIK. - Ei minulla ole, harmittelin ja mietin jo jonkun patsaan kuvaamista. Onhan noita suurmiehiä kiveen ikuistettuina, naisia ei niinkään.

Kunnes muistin: onhan minulla ja vielä aika tuorekin. Olin alkukesästä Tennispalatsissa lasten kanssa elokuvissa. Ollessamme poistumassa paikalta näimme sisäänkäynnin luonna isoja valonheittimiä, ammattimaisen näköisiä kameroita, paljon hienosti pukeutuneita ihmisiä ja punaisen maton, jota pitkin julkimot tepastelivat sisään. Kamerat räpsyivät ja tunnelma oli käsin kosketeltava. Mistä siis oli kysymys?

Kuvahan siitä piti minunkin ottaa. Edessä oli monta selkää, jotka rajasin ja häivytin kuvasta ja jätin vain päähenkilön. Urheilu- ja formulatoimittaja Mervi Kallio siinä on haastateltavana.

Arvasiko kukaan? Kyseessä oli Formula 1 -elokuvan Suomen ensi-ilta 25.6.2025. Pääosaa esittää Brad Pitt. Häntä en nähnyt vierailijoiden joukossa. Muita linssiluteita sen sijaan riitti. 

 

 

Kirkko - Kristiina K:n heinäkuun haaste

Kristiina K pyytää tämän kuun haasteessa KLIK kuvaamaan kirkon. Haasteeseen olisi ollut aidan matalin kohta ja oikopolku, kun olen täällä blogissa esitellyt nykyistä lähikirkkoani kaksikin kertaa: Maaliskuun haasteessa "Erikoinen rakennus" KLIK ja viime vuoden Kolme kuvaa kuukaudessa, huhtikuun haasteessa KLIK.

Tällä kertaa ajattelin ajatella isommin ja esitellä varsin tunnetun helsinkiläisen kirkon, eli Tuomiokirkon. Asuin 20 ensimmäistä elinvuottani kantakaupungissa ja kuuluin Tuomiokirkon seurakuntaan. Minut on kyseisessä kirkossa kastettu ja olen siellä päässyt ripille ja muutenkin kirkko on monella tavalla tuttu paikka. Suuntaan siis aurinkoisena kesäpäivänä keskustaan ja olen hetken aikaa turisti.

Isomman kuvan saa kuvaa klikkaamalla. 

  

 

Pitäisi olla drooni, että saisi matkailumainoksista tutun kuvan. Sammakkoperspektiivistä kirkko näyttää tältä.

Nikolainkirkko rakennettiin vuosina 1830-1852. Alkuperäinen suunnittelija on Carl Ludvig Engel ja myöhempi suunnittelija Ernst Lohrmann. Uusklassinen tyylisuunta oli osa Helsingin empirekeskustan asemakaavaa, joka on Johan Albrecht Ehrenströmin käsialaa. Kirkko nimettiin keisari Nikolai I:n ja Pyhän Nikolauksen mukaan Nikolainkirkoksi. Suomen itsenäistyttyä 1917 nimi muutettiin Suurkirkoksi ja vuonna 1959 Tuomiokirkoksi. (Wikipedia)

Kuvista ehkä erottuu kirkon päätykolmioiden päällä olevat sinkkipatsaat. Niitä on kaikkiaan 12 ja ne kuvaavat kahtatoista apostolia.

Osuin paikalle kesäisen urkukonsertin (ke & pe) aikaan, ja sain hetken istua tutussa penkissä ja kuunnella musiikkia. 

  

Edessä alttari ja vasemmalla saarnatuoli ja oikealla Mikael Agricolan patsas. 

 

Urut ja penkkirivit ovineen

Yksi kattokruunuista

 

 

Näkymät portaiden yläpäästä. Vasemmalla keltainen rakennus on valtioneuvoston linna ja oikealla keltainen rakennus on yliopiston päärakennus. 

Joulukuun 13. päivän uutisissa näette miten Lucia-neito astelee nämä portaat alas. Kunnioitettava suoritus; portaat ovat aika jyrkät, mutta onneksi Lucia-neito on vielä nuori ja hänellä on terveet polvet.

Portaiden alla on Senaatintori. En lähtenyt lähempää kuvaamaan patsasmuodostelmaa torin keskellä, mutta siinä ylimpänä seisoo Suomen suuriruhtinas Aleksanteri II pitämässä puhetta säätyvaltiopäivillä vuonna 1863.

Kuvassa vasemmalla keltainen rakennus valkoisine pylväineen on vanha raatihuone ja nykyään osa kaupungintalokorttelia. 

Kirkon pääsisäänkäynti ei ole Senaatintorin puolella, vaan Unioninkadun puolella - presidenttien hautajaisista tuttu paikka. Keltainen rakennus kuvassa on Kansalliskirjasto. Nykyään turistibussit pysäköivät sen eteen.

Tämän kuvan myötä jätin (muut) turistit ja suuntasin kotiin päin. Parhaimmillaan laskin seitsemän turistibussia tuossa rivissä. Kirkot kiinnostavat minuakin ulkomailla. Tällä kertaa tuntui vähän hassulta heilua puhelimen kameran kanssa "omassa" kirkossani. Mutta mitäpä sitä ei haasteen eteen tekisi. 

Minä itse - Kesäkuun kuvahaaste

Kristiina K:n kesäkuun haaste KLIK  pyytää julkaisemaan piirrettyä kuvaa itsestä, eli minusta, joko itse piirrettynä tai jonkun muun piirtämänä.

Heti tuli mieleen kaksi vaihtoehtoa: 

1) Kerran laivalla oli taiteilija, jonka malliksi asetuin ja sain sitten lunastaa kuvan. Kuva on tallella, mutta en ollenkaan muista missä. Kuva ei sitä paitsi muistuttanut minua itseni, eikä kenenkään muunkaan mielestä. Joten unohdetaan tämä. 

2) Joskus kauan sitten Linnanmäellä oli siluettitaiteilija, joka leikkasi mustasta paperista profiilikuvan. Kuva oli oikein onnistunut ja olen sen säästänyt, mutta en ollenkaan muista missä se on. Joten unohdetaan tämäkin. 

Piti pyytää saatavilla olevilta nykytaiteilijoilta apua. Tuli siis kaksi kuvaa. 

 

Vasemmanpuoleisen kuvan taiteilija on 12,5 vuotias ja oikeanpuoleisen 11 vuotias. Hän oli tarkka siitä, että rypyt tulevat kuvaan mukaan. 

Juhlan jälkeen - Toukokuun kuvahaaste

Kristiina K on julkaissut toukokuun kuvahaasteen: "Vinossa / kaatunut". Löytyy TÄÄLTÄ.

Kuva on otettu vuonna 2022 Joensuussa, jokavuotisen Ilosaarirock-festivaalin jälkeisenä päivänä.

Ei kaivanne selitystä. 

Pieni ja punainen - huhtikuun haaste

Kristiina K:n huhtikuun haaste KLIK on "Pieni ja punainen". Toinen toistaan kivampia kuvia onkin  näkynyt; minä täällä vähän myöhässä esittelen vasta nyt oman pieneni ja punaiseni.

Tässä se on: vanha jakkara. Kuvan valotus ei ole kovin hyvä, koska jakkara majailee nykyisin kellarissamme ja kuvasin jakkaran siellä hämärässä valossa. Oikea väri on enemmän joulun punainen. 

Muistaakseni ja luullakseni tämä oli minulla lapsena jakkarana. Paremmin kuitenkin muistan ja oikeastaan tiedän jakkaran olleen mukana kesäpaikassamme Porvoon saaristossa. Talossamme siellä oli puuhella ja isäni istui aina tällä jakkaralla, kun hän laittoi puita hellan pesään. 

Nyt paremmin asioita ymmärtävänä voi todeta, että oli hyvin ergonominen ratkaisu. Kumartelu tai kyykistely ei oikein toimi näin varttuneella iällä - ainakaan kovin pitkiä aikoja kerrallaan.

Jakkara oli tuolloin sininen. Joskus myöhemmin olen maalannut sen punaiseksi. Jakkara on kovasti kunnostuksen tarpeessa. Naulat pitäisi poistaa, maalit poistaa ja maalata uudelleen, jalat pitäisi liimata paikoilleen ja aukkokohdat täyttää, istuinpinta pitäisi käsitellä jotenkin. 

Nykyisessä kunnossaan jakkara on vähän vaarallinen, eikä siinä voi antaa lasten istua. Kunnostusta odotellessa jakkara majailee - kuten sanoin - kellarissamme.  

PS - Paastopäivitys: Seurakunnan kalenterin tämän päivän haaste on: "Miten pyhitän tulevat lepopäivät?" Paastomme lähenee loppuaan; on loppukirin aika

Jäätelötötterö väärinpäin - erikoinen rakennus

Kristiina K:n maaliskuun haaste KLIK on kuvata erikoinen rakennus. Kivoja kuvia onkin jo näkynyt.

Jäätelötötterö väärinpäin tai ehkä kaatunut jäätelötötterö on muuan lapsen kuvaus tästä rakennuksesta. Kaupunkilaislapsen kokemuskenttään ei varmaan ole kuulunut kota, koska sitä tämä rakennus tietääkseni esittää. 

Kannelmäen kirkko Helsingissä on vihitty käyttöön 1.9.1968.Sen on suunnitellut arkkitehtitoimisto Marjatta ja Martti Jaatinen. Telttamainen rakennus on 30 metriä korkea ja sen katto on verhoitu kuparilla. Sisälle kirkkoon muodostuu neliosaisen katon väliin jäävien ikkunoiden muodostama valon ja taivaan esilletuova risti.

Kirkko on vuodesta 2010 lähtien kuulunut Museoviraston arvokohteiksi luokittelemien, valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen listalle. 

En ole arkkitehti, mutta jos olisin luulen, että kirkkojen piirtäminen olisi kuin arkkitehtien karkkikauppa - saa päästää mielikuvituksensa valloilleen vapaammin, kuin asuinrakennusten suunnittelussa. 

Kirkko on oikein kaunis sekä ulkoa että sisältä.

Kirkon takaikkunana on Hilkka Toivolan mosaiikkiteos nimeltään Elämän puu. Mosaiikkiteos toimii kirkon alttaritauluna. 

Kodinkone, josta en luovu - helmikuun haaste

Kristiina K:n helmikuun haaste KLIK on kuvata kodinkone, josta en luovu.

Tärkeitä ja lähes korvaamattomia kodinkoneita on monta aina leivänpaahtimesta alkaen. Rakkain niistä kuitenkin on päivittäin käytössä oleva sauvasekoitin.

Sauvasekoittimella teen joka päivä itselleni smoothien. Laitteella on toki muutakin käyttöä, kuten kasviskeiton soseuttaminen, omenasoseen soseuttaminen ja teriä vaihtamalla voisi varmaan vatkata vaikka kermavaahtoa, mutta sen olen tehnyt sähkövatkaimella. 

Minun smoothieni vakioainekset ovat: mustikka-mustaherukkasekoitus, 1 kiwi, 1 pakastepinaattipallukka ja nesteenä puolet omenamehua ja puolet appelsiinimehua. Smoothien valmistuttua lisään mantelijauhoa ja leseitä.

Näiden lisäksi laitan vaihdellen jotain pakastemarjoja ja tuoreita hedelmiä.

Tällainen tuli tänään. Vakioainesten lisäksi mukana on vadelmia ja mansikoita sekä puolikas banaani. 

Käytettävissä olisi myös yleiskoneen tehosekoitin, mutta sen tiskaaminen on hankalaa näin joka päivä tehtäväksi. Sauvasekoitin on pieni ja näppärä ja helppo pestä juoksevan veden alla. 

Kotini vanhin esine

Tänäkin vuonna Kristina K antoi meille kivan haasteen KLIK. Kiitos Kristina haasteesta!

Tammikuussa on tarkoitus kuvata kodin vanhin esine. Tätä pitikin vähän miettiä, kun en voi olla aivan varma muutamankin esineen iästä. Tähän yhteyteen valikoitui kuitenkin vanha nahkakantinen Biblia. 

                    

Luulin Bibliaa paljon vanhemmaksi, mutta näkyykin olevan painettu Kuopiossa 1903.

Raamatun alkulehdille on merkitty isäni Konrad-sedän (s. 1878) ja hänen Aina-vaimonsa (s. 1885) avioliittoon vihkiminen 1910. Heillä oli kaksi tytärtä, joista vanhempi Toini kuoli 2-vuotiaana ja nuorempikin Irma 46-vuotiaana naimattomana ja lapsettomana. Suku ei siis tuossa haarassa jatkunut ja varmaan sen tähden tämä heidän Bibliansa on kulkeutunut isäni kautta minulle. 

Kirja ei ole rahallisesti arvokas, koska se on osin rikki ja etukansi on irti. Mainitun Irma-tädin mielestäni muistan, vaikka olin hänen kuollessaan 4-vuotias. Hänestä on myös valokuvia ja olen perinyt hänen kansallispukunsa.

Biblia on painettu vanhalla fraktuuralla ja kieli on vanhaa. Kuvassa näkyy jouluna luettavan jouluevankeliumin teksti: 

"Mutta niinä päivinä tapahtui, että käsky kävi ulos keisarilta Augustukselta, että kaikki maailma piti werolliseksi laskettaman. Ja tämä weronlaskemus oli ensimmäinen, joka tapahtui silloin, koska Kyrenius oli maanherra Syriassa. Ja kukin meni kaupunkihinsa antamaan itseänsä arwattaa."