sunnuntai 19. huhtikuuta 2026

Sukat makkaralla - Sukkalaatikko 2026 - Maaliskuu


Oli kerran pikkutyttö nimeltänsä Malla.
Pikku Mallan sukat oli aina makkaralla.
Hah hah haa, katsokaa, Mallan kahta makkaraa,
naureskeli veli.

Malla meni kangaskauppaan, sukkanauhat osti.
Niillä pikku Malla sukat aivan ylös nosti.
Hah hah haa, katsokaa, sirosääri prinsessaa,
ihmetteli veli. 

(Miksi sitä muistaa ulkoa tällaisia, mutta Pähkinäsaaren rauhasta muistaa juuri ja juuri vuosiluvun.)

Kun Johanna Walliuksen luotsaaman Sukkalaatikko 2026 maaliskuun haaste julkaistiin, päätin jättää kyseisen kuun väliin. En silloin heti innostunut mallista. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan ja päätin sen sitten kuitenkin toteuttaa.


Malli: Alpi-sukat
Suunnittelija: Riikka Pirnes
Julkaistu: Raverly
Koko: 40-42
Puikot: 3,5 mm
Silmukat: 48 s.
Paino: 129 g.
Langat: 
- My home living, väri 928 punainen
- Gjestal Janne, väri 496 mintunvihreä
- Gjestal Janne, väri 455 ruskea
-  7 veljestä, väri 742 syreeni



Värillisten raitojen  on tarkoituskin olla rutussa. Kuvassa sukat ovat plokkereilla kuivumassa, joten rutut on vedetty suoriksi.

Kun tähän kerran ryhdyin, päätin noudattaa ohjetta, enkä tehdä omaa versiota. Try it - you might like it! sanotaan jossain mainoksessa. Suuntaan siis epämukavuusalueelle. 

Opinko jotain? Otanko käyttöön uusia/erilaisia tapoja? - En. Sain vahvistusta omille tavoilleni: en edelleenkään fanita ranskalaista kantapäätä ja sukan kärjessä suosin nauhakavennusta. Sädekavennuksen jätän lasten lapasiin. Kun lapasen kärjessä on sädekavennus, lapasen voi pukea kumpaan käteen vaan, mikä on hyvä asia, kun on pienistä lapsista kyse.  

 

torstai 16. huhtikuuta 2026

Repolaisen siivin jotain kotiin

Repolaisen kuukausihaasteena huhtikuussa on "Huhtikuun hurjuuksia". Samalla bingoni odottaa merkintää kohtaan "Jotain kotiin". Saisinko nämä kaksi asiaa kohtaamaan?


Tällainen HURRJAN vanha alumiininen vati oli aikoinaan lapsuudenperheeni kesäpaikassa ja on sieltä kulkeutunut minulle. Vati toimi tuolloin aina leipäkorina. 

 


Kirpputorilta bongasin kerran aivan samanlaisen vadin, mutta on ilmeisesti käyttämätön, koska vati on siisti ja kiiltää. Kuvasta ei ehkä välity ero näiden kahden välillä, mutta se on huomattava.

Selvää on, että vadit ovat samalta aikakaudelta ja uskoakseni tehty painamalla alumiinilevy kuvan mukaiseen muottiin ja sitten taiteltu vielä reunat.  

Onko sinulla tietoa tällaisten vatien alkuperästä tai oletko itse nähnyt samanlaisia? Olisi kiva tietää.

Olen pitänyt vadissa esimerkiksi hedelmiä, mutta tuntuu vähän karulta laittaa alumiinia vasten jotain syötävää, joten jotain liinaa pitäisi saada. 



Kaapista löytyy Kreikan tuliaisina saatu keittiöpyyhe. Tämä liina saa nyt uuden elämäntehtävän.


Ensin mietin pitsireunusta, mutta kotoa löytyykin sinistä vinonauhaa. Tätä siis ompelemaan. En ole kovin näppärä ompelija, joten kieli keskellä suuta mennään.

 


Vinonauha on kiinnitetty yhdeltä puolelta. Nyt pitäisi ommella vielä toinen puoli. En uskalla ommella sitä koneella, koska aivan varmasti en saisi nätisti, joten silitän työn hyvin, jotta vinonauha asettuu kohdalleen, kiinnitän klipsit ja ompelen toisen puolen käsin. 


Valmis. Liitoskohdasta tuli vähän paksu, mutta saa kelvata. 


Ja sitten tositoimiin. Uskon, että liina vähän rentoutuu käytössä. Nyt on vielä vähän jäykkä, kun silitinkin niin voimallisesti. 

Tässä siis panokseni Repolaisen kuukausihaasteeseen ja samalla saan bingoon merkinnän kohtaan "Jotain kotiin". 


maanantai 13. huhtikuuta 2026

Sukkahaasteet jatkuvat - Sukkalaatikko 2026 - Huhtikuu

Johanna Walliuksen luotsaama Sukkalaatikko-haaste Instagramissa jatkuu ja huhtikuun ohjeena tarjottiin ohuella langalla neulottavia sukkia. Minulla/meillä ei ole käyttöä ohuille sukille, niin päädyin omaan versioon ohjetta mukaillen.


En siis ottanut alkuperäisestä ohjeesta muuta kuin idean raitojen asettelusta, joten en oikeastaan tiedä voinko edes sanoa käyttäneeni ohjetta. 


Ohje: Retki-sukat (mukaillen)
Suunnittelija: Inka Järvikangas
Julkaistu: Raverly
Koko: 43-44
Silmukat: 48 -> 52 s.
Puikot: 3,5 mm
Langat: Gjestal Janne, värit 455 ruskea ja 496 mintunvihreä
Paino: 114 g

Paksusta langasta ja paksuilla puikoilla sukat valmistuvat nopeasti. Oikein kiva tuo raidoituksen asettelu. 

Sukat osallistuvat instagram-haasteeseen #sukkalaatikko2026-

torstai 9. huhtikuuta 2026

Pitsiä, pitsiä

 


Kokoelmakirja Pirkka-nikseistä (Niksien maailma - Pirkan 1000 parasta niksiä) löytyi omasta kirjahyllystä. Olen tänne blogiin kerännyt niksit, jotka liittyvät langoilla tehtäviin käsitöihin. Niksejä riittää eri elämän alueilta, mutta tällä kertaa sarja päättyy tähän viimeiseen lankakäsityöaiheiseen niksiin. 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Sitten sukka-asiaa:

Instagramin #stashistasukiksi26 -haaste kutsui huhtikuussa neulomaan sukkia joko "leveää raitaa" tai "pitsineuletta". Päädyin pitsiin.


Ohjeesta poiketen en tehnyt varsiosan selkäpuolelle palmikkokuviota. Jälkeenpäin harmitti - olisi kannattanut. 


Omasta hyllystä löytyi Niina Laitisen kirja Villasukkien uusi vuosi, ja sieltä ohje Jäämeret. Ohje on ohuemmalle langalle, joten silmukkamääriä piti säätää. Yritin tehdä koon 40 sukat, mutta jotenkin vaan kävi, että lopulta valmistuivat 38/39 koon sukat. En näköjään pääse tuosta koosta eroon. 


Malli: Jäämeret
Suunnittelija: Niina Laitinen
Julkaistu: Villasukkien uusi vuosi (2020)
Puikot: 3 mm
Silmukat: 52 -> 56 s
Lanka: Nalle, väri 298 messinki
Paino valmiina: 74 g

Bingo kiittää: Saan kuitattua kohdan "Oman hyllyn kirjasta". Maaliskuun lopussa sain toisenkin bingokuittauksen, nimittäin: "Kuukausi ostamatta lankaa". Jee!!


Näillä sukilla osallistun kahteen Instagram-haasteeseen: #stashistasukiksi26 ja #oookal26 (Olemassa Olevat Ohjeet).






tiistai 7. huhtikuuta 2026

Tietoisku - Kristiina K:n huhtikuun haaste

Kutsun kuvitteellisen kaverin kylään, koska haluan testata hänen tietotaitonsa.



- No tervepä terve!

    - Aloitetaan! Haluan loistaa!

- Asia selvä. Katso kuvaa ja kerro mitä näet.

    - Tulee vesi kielelle: näen luonnollisia sokereita, fruktoosia ja glukoosia.

- Entä muuta?

    - Näen kuituja. Vatsa tykkää. 

- Jatka vaan.

    - Näistä puhuttiin jumpassa: kivennäisaineita ja elektrolyyttejä.

- Osaatko erotella?

    - Kaliumia ja magnesiumia.

- Onko vitamiinejä näköpiirissä?

    - Arvaa vaan: melkein koko aakkosto löytyy. On C-, K-, A-, B-, E-, ja B6-....

- Aika tujua tavaraa siis?

    - Onko totta, että banaani auttaa krapulaan?

- Voihan sitä kokeilla. B-vitamiinin sanovat auttavan. Kerro kuitenkin vielä väreistä, mitä näet?

    - Näen ruskeaa, oranssia, keltaista ja vihreää. Hei!! Tämähän on se Kristiina K:n kuukausihaaste: vihreää ja keltaista!!

- No sehän se. Kiitos osallistumisesta!


sunnuntai 5. huhtikuuta 2026

Taimi-lapaset - Huhtikuun lapasboksi


Maarit O:n kuukausihaaste KLIK tarjosi Janika Seppälän ohjeen huhtikuun lapasiksi. Kiva ohje oli ja helppo pitsineule pintaneuleena. 



Ohje: Taimi-lapaset
Suunnittelija: Janika Seppälä
Julkaistu: Raverly
Silmukat: 48 s. Peukalossa 21 -> 18 s.
Puikot: 3 ja 3,5 mm
Lanka: Adlibris Socki Stonewash, väri B124 Ruby
Paino valmiina: 78 g.

Käyttämäni lanka ei ole aivan tasaväristä, minkä johdosta kuvio ei erotu yhtä selvästi kuin alkuperäisessä mallissa, jossa lanka oli tasaisemman yksiväristä. 

 

En tiedä teistä, hyvät kässäkaverit, mutta minun on vaikea keskittyä tietämään millä kerroksella ollaan menossa. Jos, niin kuin tässäkin ohjeessa kuvio muodostuu neljällä kerroksella, pitää pysyä kartalla kulloisestakin kerroksesta. Tai kun peukalokiilan lisäyksiä tehdään joka kolmannella kerroksella ja samalla pysytään selkäpuolen kuvioneuleen kyydissä, niin siitä en ilman apuvälinettä selviä.



Esittelen tässä hyväksi havaitun apuvälineen maksimi kuuden kerroksen tms. laskemiseen. Jommankumman pojan koulun veistossa sorvaama arpakuutio on palvellut mitä parhaiten. Kuutio on isompi kuin tavallinen - 5 cm per sivu - joten sitä on helppo käsitellä, eikä häviä pöydällä muun sälän joukkoon.