Kristiina K:n tämän kuun haaste KLIK on kuva portista. Aivan mahtavan upeita portteja onkin tähän mennessä jo näkynyt. Osa on ollut eri maista, kauniita, mielikuvituksellisia jopa romanttisiakin portteja.
Nyt tipahdetaan maan pinnalle ja otetaan mukaan tällainen ihan perusportti tuosta meidän läheltämme:
Portti vie läheiseen leikkipuistoon. Puisto uusittiin äskettäin; olisiko pari vuotta sitten, joten porttikin on melko uusi. Käyn täällä nuorimman lapsenlapsen kanssa.
Minun kannaltani porttiin liittyy ongelma: Portissa on ns. turvalukko, eli pitää painaa kahta painonappia samaan aikaan, toista ylöspäin ja toista alaspäin.Kun sitten haluaa tulla leikkipuistosta ulos, pitäisi olla ainakin pidempi kuin minä (152 cm), koska pitää saada käsi portin yli yltämään ulkopuolella olevaan lukkoon (mahdoinko osata selittää?).
Pari ensimmäistä kertaa uusitussa puistossa ollessani melkein pelästyin, kun huomasin, että en pääse omin voimin puistosta pois. Piti yrittää livahtaa portista samalla avauksella jonkun muun kanssa. Muutaman kerran piti pyytää jotain pidempää henkilöä avaamaan portin.
Lopulta huomasin toisen tavan päästä ulos: Kuvassa vasemmalla näkyy leveämpi portti, jonka lukkona on "vanhanaikainen" päältä nostettava salpa. Sen avulla pääsee tälläinenkin hukkapätkä leikkipuistosta pois.
