tiistai 9. elokuuta 2022

Mökkitiellä

Näiden sukkien lanka ja malli ovat peräisin viimeisimmästä Novitan sukkaboksista. Niina Laitisen suunnittelema malli on nimeltään Mökkitie.


Malli on helppo ja sen oppii nopeasti. Minua miellyttävät tuollaiset graafiset ja rauhalliset mallit. 

Ainoa vähän tökkivä juttu näissä oli muutenkin Niina L:n malleissa usein toistuvat takareunasta neulotut oikeat silmukat. Olen kruunaamaton maailmanmestari pudottamaan silmukoita. Tiedätte, millaista on yrittää poimia tuollaista takareunasta neulottua oikeaa silmukkaa. Arrggh! Sitä paitsi en vaan saa niistä nättiä. Minua lohduttaa, että OranssiHanna (nykyään nimellä Väriloikka) on sanonut, ettei hänkään saa kyseisestä joustimesta nättiä. Minulla oikea jää kovin kireäksi ja nurja paistaa välistä aivan liikaa. 

Lankana sukissa on Nalle, väri 068 metsäsieni, puikot 3. Neuloin looppaamalla, mutta kantapään ja kärjen päättelyt tein normipuikoilla.

Koko on miehen 41-42. Valmiin parin paino on 85 grammaa.

Ja, jippii: ensimmäinen bingorivi on täynnä, kun tästä kilahti merkintä kohtaan: Sukat miehelle.