maanantai 29. kesäkuuta 2026

Muistikirja, päiväkirja tms. - Harjoituskappale

Nyt se on valmis. Toukokuussa esittelin uutta innostustani täällä blogissa otsikolla Projekti lähtökuopissa KLIK , joka oli muokata vanhasta kirjasta muistikirja tai päiväkirja.  

Kirjan oli tarkoitus olla harjoituskappale ja hyvä niin: tehdessä oppii. Alla kuvallinen tarina projektin etenemisestä:


Hain kirjaston ilmais-/vaihtohyllystä kaksi vaihtoehtoa tarkoitukseen. Valitsin ohuemman Tom Petersin kirjan Luova kaaos. Kirja oli liikkeenjohdon opas, mutta siitä viis', sillä kirjasta poistettiin koko sisä- eli tekstiosa. 


Keräsin erilaisia papereita kotoa. ja leikkasin ne n. A4-kokoon. Tein pahvista kuvassa näkyvän sabluunan ja pistelin reikiä sivujen keskikohtaan. 

Ompelin sivut yhteen reikien läpi karhunlangalla. Yhdessä nipussa on noin kymmenen sivua; taiteltuna siis 20 sivua. Nippuja tuli neljä. OPIN: Vähempi sivumäärä olisi riittänyt. 


Tässä sivut ovat puristuksessa. Tämän kummallisempaa puristinta ei ollut käytössä.


Ompeleet sivusuunnasta nähtynä. Valkoinen lanka näkyy huonosti. 



Kiinnitin ompeleet toisiinsa, nyt mustalla karhunlangalla, niin näkyy paremmin. 

             

Levitin reilusti liimaa edellisen kuvan ompeleiden, eli sivujen takaosan päälle ja kiinnitin siihen palan harmaata kangasta.



Kiinnitin ohuella liimalla kansiin harsolevyä. OPIN: ei tarvitse, vaikka vähän tekeekin kantta pehmeämmäksi.



Päällystin kirjan kannet kankaalla. Levitin liimaa vain kannen sisäpinnoille ja kiristin kankaan paikoilleen. OPIN: Päällystä kulmat ensin ja vasta niiden kuivuttua koko kirja. 


Sivut kiinnitetään kansiin liimaamalla aiemmin sivujen takaosiin liimattu harmaa kangas kansiin. Annetaan kuivua.


Tähän olisi voinut käyttää tukevaa koristepaperia tms., mutta kätköistä löytyi pala tapettia. Se liimataan etu- ja takakansien sisään niin, että tapetti sulkee alleen harmaan kankaan, jolla sivut on kiinnitetty. Tapetti yhdistää samalla sivujen ensimmäisen ja viimeisen sivun kirjan etu- ja takakanteen. Näin koko sivusto kiinnittyy kansiin. 


Sivut ovat hyvin kiinni kansissa ja ovat hyvin avattavissa. 


          

Valmis.

Ongelma, jota en osannut ratkaista oli, että sivut jäivät vähän eri kokoisiksi. Yhdellä videolla niitä tasoiteltiin mattoveitsellä. Ehkä kokeilen sitä ensi kerralla. 

Harrastus mahdollisesti jatkuu. Seuraavaksi uskallan ottaa vähän parempia papereita mukaan. Tämä kirjan paksuus on oikein sopiva. Syksyllä olisi tarjolla kirjansidonnan kursseja. On mietinnässä. 





maanantai 22. kesäkuuta 2026

Jalkapallon MM-kisasukat

Otsikko on harhaanjohtava: ei, en ole neulonut MM-kisojen teemasukkia, mutta näitä neuloessa taustamusiikkina pyöri kyseiset kesäkisat. Mies katsoo ne kaikki ja vielä uusinnatkin. Kaikkien näiden vuosien jälkeen voin todeta tietäväni jalkapallosta enemmän kuin ehkä välittäsin tietää. 

En valita, hieno laji se on ja upeita tunteita näkee niin katsojien kuin pelaajien ja valmentajien reaktioista. Ilahdun aina, kun joku muu kuin ennakkosuosikki menestyy. Koskettavinta on otteluiden alut, kun pelaajat ja yleisö laulavat kansallislaulunsa. Niin ikään on liikuttavaa, kun osa pelaajista, tullessaan kentälle koskettaa nurmikkoa ja tekee ristinmerkin. Jotkut muistavat korkeimpia voimia myös maalinteon jälkeen: tekevät ristinmerkin ja/tai osoittavat etusormillaan taivasta kohti.



Malli:
Perus, ei ohjetta
Koko: 42/43
Puikot: 3 mm
Silmukat: 56 -> 60 s.
Paino: 84 g.
Langat: Nalle
- väri 061 pellava
- väri 663 tatti
- väri 635 kola

Sukat osallistuvat kahteen Instagram-haasteeseen: #jämälangoistaeroonkal, joka päättyy 30.6.2026 ja ensi kuun #stashistasukiksi26 -haasteeseen, jonka aiheena on "perusraitaa". 

 

tiistai 16. kesäkuuta 2026

Silmu-sukat - Sukkalaatikko 2026 - Kesäkuu

Taas piti olla nuori kapinallinen, eikä pysyä ruodussa. Kyseessä kesäkuun sukkalaatikkohaaste. Pääasiana mallissa on silmut ja ne teinkin kuten ohjeessa. Myös ohjeen mukaan tein ranskalaisen kantapään. Kaiken muun teinkin sitten toisin: langan paksuuden, sukkien värityksen ja mallineuleen jalkapöydän päällä.

Näillä osallistun nyt haasteeseen:


Ohje: Silmu-sukat
Suunnittelija: Mirja Tuomivirta
Julkaistu: Raverly
Koko: 38
Puikot: 3 mm
Silmukat: 56
Lanka: Nalle, väri 663 tatti
Paino: 69 g



Varressa, resorin jälkeen olevat silmumaiset kuviot olivat aika kivoja. Saatan tehdä toistekin. Vaikka ruusun- tai vaaleanpunaisesta langasta voisivat esittää kukkia.


perjantai 12. kesäkuuta 2026

Farkkujen tuunausta pitsillä

18-vuotias lähetti minulle Tiktokissa olleen kuvan farkuista, ja kysyi josko osaisin tehdä tuollaiset. Hetken nikottelin, mutta päätin kuitenkin yrittää.

Tyttö kävi Kierrätyskeskuksesta ostamassa tarkoitukseen sopivat farkut ja yhteisvoimin kävimme E:llä alkavassa kangaskaupassa ja hän valitsi sieltä haluamansa pitsin.

Seuraavassa vaiheessa ratkoimme lahkeiden ulkosauman varovasti auki - hän yhden ja minä toisen (arvatkaa, kumpi oli nopeampi).


Farkkuja piti samalla myös lyhentää. Ratkominen onnistui, eivätkä kankaan reunat repeilleet tai rispaantuneet.


Ensin leikkasin sanomalehtipaperista jonkinlaisen kaavan ja sen mukaan pitsinpalat. Pitsiä oli ostettu sen verran runsaasti, että oli mokavaraa. Kolmioiden reunat kanttasin saumurilla. Sitten lähdin virittelemään pitsejä paikoilleen. Tässä kuvassa ovat vielä harsittuna ja vasta harsimisen jälkeen kiinnitin koneella. 


En muista oliko alkuperäisessä kuvassa pitsinpalasia muualla, mutta 18-v. halusi niin. Pidimme taas talkoot ja leikkelimme noita paloja irti pitsikankaasta. Oli aika tarkkaa ja hidasta hommaa. Onneksi oli apulainen.

18-v. määritteli palojen sijoituspaikat ja kiinnitimme ne nuppineuloilla. Seuraavaksi liimasin palat tekstiililiimalla ja annoin kiinnittyä kunnolla pari päivää. Lopuksi parantelin joitain reunoja harsimalla ja varsinkin monet kovin pienet kohdat, joihin oli hankala saada liimaa kohdalleen, piti harsia kiinni.


  

Valmista tuli. Jos näette kaupungilla nämä housut, niin tiedätte, mistä ne ovat peräisin. 






keskiviikko 10. kesäkuuta 2026

Kesäkuun lapasboksi - Kesä, kukat, raidat

Maarit O:n luotsaa Sweets & Socks -blogissa ja Instagramissa Lapasboksi2026-haastetta. KLIK

Kesäkuun haastena on "kesä, kukat, raidat" ja tarjolla on Maarit O:n oma Kesäkukat-ohje. Lähdin tekemään lapasia ohjeen mukaan.


En ollut alkuunkaan tyytyväinen näihin väreihin - kalpeita ovat, eikä omasta varastosta löytynyt mitään paremmin kesäkukkia muistuttavia värejä. Purin tämän yritelmän pois.

Lähdin sitten aivan eri urille, kuitenkin ohjetta noudattaen:


Nämä lapaset eivät ole kesäkukkia nähneetkään. Nimi voisi paremmin olla vaikka "Syksyiset syklaamit".

Kiva ohje ja oli taas hyvä kirjoneuleharjoitus. Näitä tehdessä opin itseltäni aina vähän jotain: Ensi kerralla yritän uskaltaa tehdä tiiviimpää. Vielä pelkään tekeväni liian kireää ja päädyn tekemään liian löysää. 

Ohje: Kesäkukat-kirjoneulelapaset
Suunnittelija: Maarit O -Design
Julkaistu: Raverly
Puikot: 3,5 mm
Silmukat: 46 -> 48 s.
Paino: 74 g.
Langat: 
- Socki Stonewash, väri B124 Ruby
- Nako Pure Sock Plus, väri 10639 vaaleanpunainen


torstai 4. kesäkuuta 2026

Eteenpäin sanovat nämä sukat

Hauska nimi sukilla. Minulle tulee sanasta eteenpäin aina mieleen, kun Helsingin raitiovaunuissa oli vielä rahastaja, jolta lippu ostettiin. Olisin halunnut laittaa tähän kuvan, mutta netistä löytämäni kuvat olivat tekijänoikeussuojattuja - käykää katsomassa. Rahastaja istui vaunun takaosassa, josta noustiin kyytiin. Välillä tuli tarve kehottaa matkustajia siirtymään eteenpäin käytävällä. Silloin rahastaja kiekaisi: "Eteenpäin käytävällä - Framåt på gången".  


Malli: Eteenpäin
Suunnittelija: Maarit O -design
Julkaistu: Lankajengi.fi ja Raverly
Koko: 41-42
Silmukat: 52 s.
Puikot: 3,5 mm
Lanka: Socki Stonewash, väri B137 Emerald Green
Paino: 100 g.


Tein ohjetta lyhyemmän varren, koska sukkien saaja pitää lyhyempivartisista sukista. Ohje on hyvä ja selkeä ja sukan etupuolelle muodostuu mallineuleella kiva pinta.

Sukat osallistuvat Instagram-haasteeseen #stashistasukiksi26, jossa kuukauden haasteena oli raitoja ja kirjoneuletta tai pintaneule sekä #oookal25, eli Olemassa olevan ohjeet, jota vetää @silmukkajapisto. 

Bingoon tulee merkintä kohtaan: Pintaneule.

torstai 28. toukokuuta 2026

Jämälankaprojekti - Toukokuun Lapasboksi 2026

Maarit O:n luotsaamassa Lapasboksi 2026 -haasteessa on toukokuun teemana "jämälangat". KLIK

Näitä ryhdyin tekemään ja itkinkin jo täällä blogissa, kun jämälangat loppuivat kesken. 


Yhden kerän hain sitten P:llä alkavasta kaupasta, joka ei ole Prisma ja lopulta voin todeta, että puuttumaan oli jäänyt 10 grammaa.


Tämän kokoisina ja näköisinä menivät pesukoneeseen 40 asteen pyykkiin, jossa linkouskierrokset olivat 1200. 

 


Loppu hyvin: lapaset valmistuivat ja on nyt huovutettu. Yksi pesukerta riitti ja lopuksi piti vähän venyttää leveämmäksi ja pidemmäksi niin kämmenosaa kuin peukaloakin. Peukaloihin olin laittanut muovipussit sisään, kiinnittänyt pussit parilla lankapistolla ja hyvin olivat pysyneet paikoillaan.

Peukalot ovat keskenään samanmittaiset. Huomaan, että kuvassa oikean puoleinen näyttää lyhyemmältä, mutta siinä on ehkä lapanen vähän vinossa. 

Lapaset pienenivät huovutuksessa reilusti: pituudesta 38 cm -> 26 cm ja leveydestä 13 cm -> 10 cm.

Malli: Amélie-lapaset
Suunnittelija: Pauliina Pirttiaho (Instagramissa @knitliina)
Julkaistu: Raverly 
Koko: nainen/teini
Puikot: 6 mm
Silmukat: 36 s. 
Paino: 82 g.
Langat: Léttlopi
- väri 9423 tumma sinivihreä
- väri 1404 vaalea sinivihreä
- väri 0054 vaalea tuhkanharmaa

Ohje on oikein selkeä ja voin suositella sitä. Noudatin ohjetta paitsi peukalon tein pidempänä ja onneksi tein, koska nytkin sitä sai venyttää asiallisen kokoiseksi. Ohjeen mukaan kärkikavennukset olisi aloitettu 5,5 cm jälkeen, mutta aloitin vasta 7 cm jälkeen.

Lapaset osallistuvat lisäksi Instagramin haasteeseen #jämälangoistaeroonKAL sekä #oookal26, eli Olemassa olevat ohjeet, jota vetää @silmukkajapisto.

maanantai 25. toukokuuta 2026

Tällaistakin voi ommella

Vähän mietin onko tämä liian hölmö juttu postattavaksi, mutta postaanpa kuitenkin.

Kun trikoopaita kulahtaa tilaan, jonka jälkeen sitä ei halua enää käyttää julkisesti se siirtyy elinkaarensa seuraavaan vaiheeseen, eli käytetään-vain-kotona-kastiin. Koska tähän kastiin on aina uuttakin tunkua, siirtyy paita seuraavaksi alempaan kastiin, nimittäin: siivous-remontointi-maalaus-kastiin.


Lopulta ollaan tilanteessa että elinkaaren kalkkiviivat häämöttävät lopullisesti.


Silloin paidoista saksitaan etukappale ja takakappale. Kuvassa näkyvät ylijäävät ruodot pakataan ja viedään tekstiilijätekeräyslaatikkoon.


Maailmankaikkeudessa on nyt kaksi paitaa vähemmän ja neljä siivousrättiä enemmän.

Puuvillatrikoo on mitä parhainta siivousrättiraaka-ainetta. Trikoo on joustavaa, pehmeää ja imukykyistä. Kevätsiivous voi siis alkaa. Kun reunat on suljettu siksakilla, rättejä voi pestä pesukoneessa. Rättejä on tosin ennestäänkin ja mies on joskus todennut, että onneksi hommattiin hieno ompelukone, niin voidaan ommella siivousrättejä. 

sunnuntai 24. toukokuuta 2026

Jämälankaprojekti jämähti - Toukokuun lapasboksi 2026

Maarit O luotsaa blogissaan ja Instagramissa lapasboksia ja toukokuun haaste on "Jämälangat". KLIK

Tiesin heti, mihin ryhdyn, koska kiinnosti kokeilla huovutusta ja valmiina odottamassa oli melko tuore Amélie-ohje. Hiukka epäilytti, koska ohjeessa ilmoitetaan langanmenekiksi 100 g ja kyseisiä lankoja oli vain 70 g. Ohjeet kuitenkin usein ilmoittavat menekin täysin kerin, joten lähdin yrittämään.


Näinhän siinä kävi, että kun tullaan kärkikavennusten alkuun lankoja ei ole riittävästi ja peukalotkin ovat vielä tekemättä. 

Lapaset jäävät nyt ainakin hetkeksi odottamaan, että pääsen asianmukaiseen kauppaan hakemaan vielä yhden kerän vaaleaa tuhkanharmaata Léttlopia.

Jämälankalapasista tulee siis melkein jämälankalapaset. 

lauantai 23. toukokuuta 2026

Raitasukat, KALiinpa tietysti

Instagramin #stashistasukat26 -toukokuun haasteina oli pitsiraitaa tai intarsiaa. Kumpikaan ei innostanut ja kun aina voi korvata raitasukilla, ryhdyin niihin. Sitäpaitsi puolisolla oli akuutti tarve, joten oli kaksi hyvää syytä tarttua puikkoihin.


Malli: Perus- ei ohjetta
Koko: 41,5
Silmukat: 52 s
Puikot: 3,5 mm
Paino valmiina: 97 g
Langat: 
- Lankavan Sulo, väri 460 pesto
- Alize Superwash, väri 60 musta 
- Louhittaren luolan Käreitär, väri Salonki.


Sukat on tehty kahdella langalla yhtäaikaa. Tummanvihreä Sulo on mukana koko ajan ja sen kaverina vuoroin musta ja vuoroin vaaleanvihreä. Mahdoinko onnistua selittämään tuon?

Välillä tuntuu, että joku työ ei valmistu millään. Tämä oli yksi niistä. Kaksi lankaa yhtäaikaa ja 3,5 mm puikot luulisi valmistuvan nopeasti, vaan ei tällä kertaa. 


 


 


sunnuntai 17. toukokuuta 2026

Projekti lähtökuopissa

Kun Kristiina K julkaisi KLIK toukokuun haasteen, tiesin heti, mistä sen teen, vaikka projekti on vasta suunnittelun ja valmistelun asteella. 

Kaikki alkoi, kun katsoin Youtubesta Virkkuumanian Heidin toistaiseksi viimeisintä jaksoa KLIK. Heidi kertoo videolla muun muassa uudesta innostuksestaan tehdä itse vihko tai kalenteri tai päiväkirja. Hän jakoi kaksi Youtube-linkkiä, joihin tutustuin ja jäin koukkuun välittömästi. Kun videot oli klikattu ja katsottu, ryhtyi algoritmi tietysti syöttämään minulle lisää samanlaista sisältöä - ja minähän katsoin. 

Oman vihkon/kalenterin/päiväkirjan voi tehdä monella tavalla, esimerkiksi kokonaan itse, kansia myöten. Junk journal -tyyppiseen kerätään kaikenlaista materiaalia, ei niinkään tyhjiä sivuja. Sitomiseen ja liimailuun on myös useampi tapa. Eniten lopulta ihastuin tapaan, jossa vanhasta kirjasta tehdään uusi, eli oma vihko, kalenteri tai päiväkirja.

Tekstin loppuun lisään linkit muutamaan Youtube-videoon, joissa askel askeleelta näytetään mistä on kysymys.  


Hain kirjaston ilmaisesta vaihtohyllystä kaksi mahdollista kirjaa kyseiseen tarkoitukseen. Luulen, että aloitan tuolla ohuemmalla, sillä saattaa olla, ettei juttu onnistu aivan ensiyrittämällä. Eli kirja avataan ja sivut leikataan siitä irti mattoveitsi tms. -tapaisella veitsellä.


Kuvaan keräsin osan projektin tarvikkeista. Suurin osa löytyy omasta takaa. Ainoat tarkoitukseen ostetut ovat verhoiluneuloiksi kutsutut pyöreät neulat, valkoista karhunlankaa ja kahdet paperinpuristimet. Mattoveitsi unohtui kuvasta. Kuvasta puuttuu myös erilaisia papereita, vanhoja karttoja, vesiväripaperia yms.


Tällainenkin ihmetys löytyy kotoa: giljotiini. Monesti olen miettinyt giljotiinin myymistä pois. Onneksi se on vielä jäljellä, koska sitä tarvitsen sitä nyt.

Sivut siis leikataan, taitellaan, rei'itetään, kootaan ja ommellaan. Puristetaan yhteen, selät ompeleineen liimataan ja koko systeemi taiteillaan kiinni kirjan kansiin. Videolla näyttää yksinkertaiselta, mutta tuskin on. Katson videot vielä ja yritän kerätä rohkeutta aloittaa.

Palaan tähän, mikäli projekti etenee toteutuksen asteelle.

Linkkejä, joista paremmin selviää, mistä on kysymys:

https://www.youtube.com/watch?v=AsX2CoRd5S8

https://www.youtube.com/watch?v=5U8nQhUVKvs

https://www.youtube.com/watch?v=eKYNTnsGv7Y

https://www.youtube.com/watch?v=9O4kFTOEh6k


perjantai 15. toukokuuta 2026

Wavey-sukat - Sukkalaatikko 2026 - Toukokuu

Toukokuun sukkalaatikkohaasteena oli fingering- eli ohuella sukkalangalla tehtävät kuvioneulesukat. Tällä kertaa en lähtenyt muokkaamaan tukevammalle langalle, koska halusin ottaa hyötykäyttöön pitkään pyörineen sekametelivärisen langan.

Sen verran helpotin omaa tekemistäni, että valitsin ohjeen kolmesta koosta pienimmän ja vielä tein varren lyhyempänä kuin ohjeessa. Tällaiset tuli:


Malli: Wavey-sukat
Suunnittelija: Mia Salminen (@myra.mii.knits)
Julkaistu: Raverly
Koko: 33-34
Puikot: 2,5 mm
Silmukat: 52 -> 50 s.
Paino: 43 g.
Langat:
- Regia 4-fädig Color, väri 1803 sini-puna-oranssi-lila
- Filcolana Arwetta, väri 101 luonnonvalkoinen
- tuntematon, ehkä Nako punainen



Aaltomainen kuvio näkyy parhaiten varressa ja jalkaterän päällä.

On todella levoton tuo väri-Regia. Mokomaa jäi vielä. Olisinpa käyttänyt sitä myös kantapäähän, mutta siinä vaiheessa en ollut varma langan riittävyydestä. 

Jos vielä tarjoavat ohjeita ohuille langoille, muokkaan paksummalle. Sen verran hidasta ohuen langan työstämänen on. 

Sukat osallistuvat lisäksi Instagramin haasteeseen #jämälangoistaeroonKAL