maanantai 21. helmikuuta 2022

Mystistä neulontaa

Lähdin mukaan Meiju Knitsin järjestämään mysteerihuivin neulontaan nimeltään Kide Shawl MKAL. Lankana tässä on Freija Yarnsilta tilattu paketti merino single -lankoja väreissä Bronze, Lilac and Aztec. 

Vihje 1:

Ensimmäinen vihje oli viime viikolta ja tässä siitä kuva:


Lilat nyppykohdat oli helppo tehdä, mutta nuo ruskeat neliöt eivät niinkään. Onneksi Meiju oli tehnyt niihin ohjevideon. Sen katsoin useaan kertaan ja jollain lailla sain neliöitä aikaan. Toisen langan sitominen työn takana tehtiin ainakin minulle aivan uudella tavalla. En näköjään kaikissa kohdissa onnistunut kuitenkaan, mikä näkyy kuvassa nurjalta puolelta; langat menevät vinksin ja vonksin. En usko, että aivan näin oli tarkoitus: 

Vihje 2:

Toisen viikon vihjeenä oli mosaiikkineuletta. Ei sinänsä vaikeaa, mutta kaaviota piti silti seurata, kun joka toisella kerroksella nostettiin silmukoita eri kohdista.


Vihje 3: 

Taas olisi pitänyt tehdä neliöitä samoin kuin osassa 1. Kävi niin, että hermo meni, enkä saanut aivojani kääntymään oikeaan asentoon noiden neliöiden kanssa. Katsoin videon useaan kertaan, no luck! Päätin tehdä oman version; ei niin nätti, mutta säästyin hermoromahdukselta. 6 o liilaa, nostetaan 2 o keltaista, 2 o lilaa, nostetaan 2 o keltaista. Tätä toistetaan ja seuraavalla kerroksella päinvastoin.

Vihje 4:


Tämän kertainen kuvioneule oli varsin helppo ja ihan kiva neuloa. Pari kerrosta puuttuu vielä, mutta melkein olen aikataulussa. Ainoa ongelma ilmeni, kun lepäämässä ollut lilan värinen lanka oli jäänyt aiemman kerroksen lankojen väliin. Jotta olisin saanut sen irti, olisi pitänyt purkaa kaksi kerrosta. Ei huvittanut; silmukoita nimittäin on tässä vaiheessa reilut kolmatta sataa. Päädyin katkaisemaan langan. Harmi, mutta nöden studerar inte juridik. 

Vihje 5: 

Viides vihje on valmis. Nyt alkaa olla aika työlästä, kun huivilla alkaa olla kokoa. Tällä hetkellä pitäisi olla 393 silmukkaa kerroksella. En lähtenyt niitä laskemaan, mutta sen verran lienee. Ruutuja olisi pitänyt tehdä, mutta tein vähän helpomman version. Yhdellä langalla kerrallaan, toisen värin silmukoita nostellen ja näin sain 2 silmukan ruutuja. Saa luvan kelvata. Seuraava vihje on viimeinen.

Vihje 6:




Viimeinen vaihe olikin aika työläs, vaikka mallineule onkin helppo ja nimeltään rikottu briossi. Silmukoita on tässä vaiheessa 500 kieppeissä ja viimeisellä kerroksella reippaasti päälle 600.



6 kommenttia:

  1. Auts. Minulla taitaa olla joku huiviallergia, kun heti alkoi kauhistuttaa, että miten joku uskaltaa aloittaa moista.

    VastaaPoista
  2. Minulla oli vähän sama ajatus mielessä, kuin Repulla. Varmasti huivista tulee tosi hieno. Nuo neliöt on päällepäin ainakin kivat. Tulee vähän sellainen intiaanihenkisyys mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että tulee hieno tai että ylipäätään tulee. Vähän tykkään, että huivin pitäisi olla nurjaltakin puolelta jonkin näköinen, eikä mikään lankasotku. Jos vielä tulee vaativampia kohtia, niin yritän olla huolellisempi.

      Poista
  3. Minä jätin tämän ja sen Niina Laitisen kaarrokepusero -yhteisneulonnan väliin. Odotan mielenkiinnolla, millainen huivi tuosta tulee, alku ainakin on kaunis ja aurinkoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vähän taipumus kerätä itselleni liikaa juttuja, joita en sitten ehdi tehdä. Tässä yritän nyt roikkua mukana, mutta tilaamaani Novitan sukkaboksiin en ennätä puuttua. Pitää säästää ne myöhemmäksi. Myös sukkakalenterista helmikuun sukat on vasta aloitettu, kun muuta projektia kiilaa edelle.

      Poista