Anteeksi, en vain voinut vastustaa kiusausta kirjoittaa tuota otsikkoa. Tuli noin kiero mielleyhtymä kuvassa olevien sukkien nimestä: "Miehen ruotovillasukat". Kalan ruodostahan tulee heti mieleen kalan silmät. Kalansilmiä liimassa oli muinoin hyvin epäkunnioittava pilkkanimi jollekin silloiselle inhokkiruoalle. Tunnistaako kukaan?
Kuvakulma on vähän vino, eivätkä sukat näytä niin isoilta kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Menevät syntymäpäivälahjaksi sukulaiselle, jolla on 45 numeron jalka. Ohje on Novitan ja julkaistu alun perin Sukkalehdestä 2011, suunnittelija on Minna Metsänen.
Ohje on 7-veikalle, mutta minulla oli vielä Adlibriksen Socki Stonewash -lankoja; B115 Granite eli harmaa ja B119 Sapphire eli sininen. Puikot 3,5 mm ja aloitussilmukoita oli 60. Valmis pari painaa 150 grammaa, josta sinisen osuus noin 40 grammaa.
Bingoon kilahtaa merkintä kohtaan Novitan ohje.
Mietin vähän aikaa mikä ruoka voisi olla "kalansilmiä liimassa" = "sammakonkutupuuro" = helmipuuro?
VastaaPoistaMeillä on tehty vasta nyt aikuisena kotona, mutta se mulla tuli mieleen tuosta nimestä, olisiko ollut se?
Paastoon yritän sisällyttää herkkulakonkin, poislukien vieraiden tuomat kahvipullat - saako sillä tavalla lusmuilla ja herkutella? Paaston aikana ehtii käydä vieraita ehkä 2-3 kertaa... :D
Helmipuuro saattaa hyvinkin sopia kuvaukseen. Sammakonkutupuurosta en ole kuullut, mutta menee varmaan samaan laariin. Mahdollinen on myös jonkinlainen mannapuuro. En ole näitä aikuisena syönyt, kun lapsena pakotettiin. Sama koskee pinaattikeittoa.
PoistaKiva kun olet paastossa mukana. Mielestäni lahjaksi saatuja tai kylässä tarjottuja ei lasketa.
Tuota helmipuuroa en muista meillä koulussa olleen, aikuisena kotona yritin sitä joskus tehdä, mutta itse en siitä tykännyt, muut kyllä söi.
PoistaMannapuurosta ja pinaattikeitosta tykkään kyllä.
Paasto on toistaiseksi sujunut hyvin. Maanantaina tulee vieraita ja tiedän, että tuovat tullessaan tarjottavat, mutta voivat kyllä tuoda jotain suolaistakin - pidetään peukkuja.
Viikon päästä on Marttojen vuosikokous, mutta se osuu sunnuntaille. Kylässä onkin helpompi kieltäytyä tai ainakin ottaa kohtuullisesti ilman sen kummempia selityksiä.
Minullekin tuli mieleen helmipuuro (joka on ihan hyvää)
VastaaPoistaKalanruotosukkia oli kiva neuloa ja niistä tulee kivannäköiset.
Paasto sujuu näin toisena päivänä hyvin :)
Pitäisikö sitä helmipuuroa maistaa? Ehkä maku on muuttunut. Kalanruotosukista tuli mieleen, että voisi tehdä ohuemmasta langasta, niin tulisi pienemmät. Tuo kuvio kun vaatii sen 4 x 15 silmukkamäärän.
PoistaKiva kun olet mukana paastossa.
Ikinä en ole moista nimitystä kuullut. Sukat on kuitenkin kauniit.
VastaaPoistaJoo, vähän nolottaa, kun on iskostettu päähän, että ruoasta ei saa puhua pahaa. Mutta ilmaus onkin tuolta kaukaa varhaisesta lapsuudesta/nuoruudesta, jolloin oli ehkä muutenkin vastuuton.
PoistaEi minusta tuota tarvitse nolostella - minulle opetettiin ja sen olen opettanut Pojallekin, että ruuasta ei sanota, että se on pahaa. Ja siitä minä "näen punaista" edelleenkin, jos varsinkin aikuiset ihmiset sanoo, että joku ruoka on pahaa - ja isot lapset, sen ikäiset jotka jo ymmärtävät, kun asioita selittää.
PoistaMutta kyllä ruualle minun mielestä voi antaa toisen nimen, varsinkin kotioloissa, ja näin ystäväpiirissäkin voi minusta kertoa, millä nimellä jotain ruokaa kotona kutsutaan. Jos ei se nyt ihan ruma ja törkeä ole. Vai mitäs mieltä olette?
Sukat on hienot, mutta sanontaa en ole kuullutkaan :) Inhokkiruuasta tulee mieleen koulun kanarisottopäivä ;D Hajukin tulee vielä helposti mieleen.
VastaaPoistaMitkähän ovat nykyisten lasten tulevat inhokit koulun ruokalistalta? Kalapuikot? Vaikea uskoa. Minun aikanani oli vain keittoja, vellejä ja puuroja. Keitot olivat o.k. (paitsi pinaattikeitto), puurotkin menettelivät, mutta ne vellit....
PoistaInhokkeja on jopa meidän kaikkiruokaisilla lapsilla, mutta liittyy enemmän siihen, että ruoka on huonosti kohdeltua: liimamaista tai liian tönkköä perunamuusia, limaisen oloista harmaata kastiketta, joka on suurustettu huolimattomasti jollain maissijauholla (arvaus) tms.
PoistaAivan. Kumiperunoista muistan kuulleeni.
PoistaKanaviillokki oli ja on edelleen semmoinen mitä en ihan helpolla suostu syömään. Kanarisottoa kyllä, sitä on kotona useinkin.
PoistaMutta niin kova nälkä mulla ei olekaan, että kesäkeittoa söisin :) Olen syönyt sitä viimeksi 40 vuotta sitten mummolassa kun en mummulle kehdannut sanoa "ei". Lusikallinen keittoa ja puoli lasillista maitoa. Huh.
Kouluaikaan ja vieläkin monen inhokkiruoka oli/on tilliliha ja minä oon tykännyt siitä aina, samoin kuin stroganoffista.
Kahden sentin paksuiset jauhemaksapihvit oli kauheita, mutta nyt kun teen ne itse ja teen ohuempia, niistä tulee hyviä :D
Ja vielä; liha-makaronilaatikko meni koulussa pilalle, kun keittäjä keksi laittaa siihen herne-maissi-paprikaa joukkoon. Mulla on paha "kasvisintoleranssi", varsinkin kypsennetyjen kasvisten ;)
Samaa mieltä kesäkeitosta. Varmaan senkin takia vierastan vieläkin valkoisen värisiä elementtejä ruoissa. Liha-makaronilaatikko ei todellakaan tarvitse mitään sekaansa.
PoistaOnpa kiva malli ja hyvä värikontrasti. Varmasti mieluisa lahja.
VastaaPoistaKiitos. Joo, sai huomiota osakseen.
Poista