perjantai 10. kesäkuuta 2022

Tiina Kuu: Tuhansien villasukkien maa

Nyt on pakko esitellä tämä kirja, kun ihastuin siihen ikihyviksi. Tiina Kuu: Tuhansien villasukkien maa. Moreeni. Otava. 2019. Sivuja 143.


Olen yrittänyt järkeistää käsitöihin liittyviä ostokäytäntöjäni esimerkiksi kirjojen osalta niin, että en tilaile umpimähkään kivalta vaikuttavaa kirjaa, vaan tilaan kyseisen opuksen ensin kirjastosta. Jos kirjassa on esim. vain yksi malli joka kiinnostaa, otan mallista kopion ja palautan kirjan. Jos kiinnostavaa on enemmän, harkitsen kirjan ostamista, nukun yön yli (niin kai) ja tilaan/ostan sitten. 

Tästä teoksesta löytyi monenmonta kaunista mallia ja niinhän sen sitten tilasin. Kuvan yksilö lähtee takaisin kirjastoon muidenkin iloksi.

Kirjassa on 20 mallia, jotka kaikki ovat kirjoneuletta, mutta useampi on toteutettavissa myös yksivärisenä pintaneuleena, eli näissä kirjoneuleen osa ei ole kovin suuri. Osa ohjeista on varresta aloitettavia ja osa kärjestä. Kirjan alussa on tekniikkaosio, jossa neuvotaan ohjeiden tulkintaa, ja myös englanninkielisten ohjeiden lukemista. Paksuista langoista ei tässä kirjassa ole ohjeita. Fingering-paksuudelle 100 g = 400-420 m on nopeasti laskien 15 ohjetta. Loput ovat Sport-vahvuudelle. Pitsineulesukkia ei tässä kirjassa ole. 

Erityinen kiitos reilunkokoisista kaavioista.

Minua innostavat juuri nyt ohuet langat. Saa nähdä toteutuvatko suunnitelmani, mutta juuri nyt en malta olla ihailematta näitä kauniita malleja. 

8 kommenttia:

  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. En olekaan pitkään aikaan käynyt kirjastossa. Jo olemassaolevistakin kirjoista vois taas selailla mitä löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemassa olevien kirjojen selailu on aina kotiinpäin. Minulla on vaan myös sellaisia, jotka olen ostanut vähän liian kepein perusteluin. Siksi yritän nyt tutkia etukäteen onko kirjassa oikeasti mitään kiinnostavaa. Moni kakku on päältä kaunis.

      Poista
  2. Tiina Kuu on jäänyt itselle jostain syystä tuntemattomaksi, mutta tämän postauksen myötä laitoin kirjastosta kirjan varaukseen. :)

    VastaaPoista
  3. Kirjan mallit ovat olleet hyvin suosittuja ja ovathan ne kauniita. Minä en hankkinut tuota kirjaa, koska en ole edelleenkään hyvä kirjoneuloja, julkaisusyksynä valitsin jonkin Niina Laitisen kirjan. Käytin samaa ”lainaan ensin kirjastosta” -valintametodia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Lainaan ensin kirjastosta" on hyvä metodi. Minulla on turhan paljon hutiostoksia hyllyssä.

      Poista
  4. Teen samoin, ensin lainaan ja mietin asia sitten ostan tai en. Olen aina ollut Tiina Kuu fani, blogipäivityksiään odotin ja ihailin sukkia, ja teinkin. Heti kun tämä kirja tuli niin ostin. Olen neulonut siitä monet sukat ohjeen mukaan kirjoneuleena. Sekä käyttänyt vain kantapään ohjetta tai vain osan kirjoneuleesta tms. Eniten käyttämäni ohjekirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kirjasta tulee minullekin eniten käyttämäni ohjekirja, niin monta ihanaa mallia siinä oli.

      Poista