maanantai 22. tammikuuta 2024

Synkistellen

Tässä sukkapari, jonka vertaista synkkyydessä ei liene. 

Aloitin joulukuun alussa tarkoituksena tehdä teinille joululahjaksi sukat. Värikkäitä ei voi ajatella, eikä muitakaan krumeluureja, joten päädyin mustaan ja mahdollisimman huomaamattomaan pintaneuleeseen. Ohjeessa oli käytetty kahta eri väriä: resori, kantapää ja kärki oli ruskealla ja varsi ja terä olivat vaaleaa, jossa hentoa pintaneuletta. Olisinpa käyttänyt mukana toista väriä.  

Varren jälkeen totesin, että nämähän näyttävät aivan miesten perussukilta - eivät sovi ainakaan tähän tarkoitukseen. Niin työ jäi lepäämään ja nyt lopulta sain viimeisteltyä. 


Synkkää on. Pintaneule tuskin näkyy. Näitä sukkia ei pimeässä löydä. 


Ohje: Lakolk (Laine 52 x villasukat, osa II)
Suunnittelija: Lotta H. Löthgren
Lanka: Regia Premium 4-fädig Silk
Väri: 00098 Meleerattu antrasiitti
Aloitus: 63 s.
Puikot: 2,25 mm
Paino valmiina: 69 g

Sukkien loppusijoituspaikkaa en ole vielä päättänyt. Ehkä pidän itse tai laitan lahjalaatikkoon. 

Bingo saa merkinnän kohtaan: Ohje kirjasta. 


20 kommenttia:

  1. Hienot noista kuitenkin tuli ja varmaan voi antaa kenelle tahansa. Minäkin kudoin pari viikkoa sitten yhdet mustat villasukat ja tuskailin langan tummaa väriä, sillä keinovalo ja musta lanka ei ole paras mahdollinen yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuossa pintaneule oli sen verran helppo, että ei tarvinnut niin kovin tarkkaan nähdä.

      Poista
  2. Sukista tuli tyylikkäät. Kysyitkö teinin mielipidettä, mitä mieltä hän on synkistä sukistasi, saattaisi vaikka pitääkin. Musta lanka on hankala, jos näkö on heikentynyt, niin kerroksia tai kuvioita ei tahdo erottaa lampun valossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tullut kysyneeksi. Ehkä tarjoan niitä hänelle jossain välissä.

      Poista
  3. Varmasti tulee käyttöä / on ottajia, mustat sukat ovat aika harvinaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvinaisuusaspektia en tullutkaan ajatelleeksi, mutta sitä ne varmasti ovat.

      Poista
  4. Olettaisin, että teinit pitävät mustista/tummista sukista. Olen neulonut useammat mustat nuorille koko ajan harmitellen ja istuen kirkkaassa valossa. Nyt yksi ruikuttaa (musta tuntuu siltä), että mustat kynsikkäät. En ole luvannut msutia ja toiseksi en kynsikkäitäkään. Lapasissakin peukkua saa odotella valmistuvaksi, saati kaikki viittä sormea varten. HUh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin järkeilin, että teinille sopisivat mustat sukat. Pintaneuleen kanssa nuo todella alkoivat muistuttaa miesten sukilta ja kyseinen teini on tyttö. No, ehkä tarjoan sukkia hänelle, katsotaan huoliiko.
      Tarvitseeko kynsikkäissä olla sormille joku tila? Jos tekee vain niin kuin lapaset, mutta peukalon kohdalle jää aukko ja siitä sitten vaan 2-3 cm suoraa ja sitten päättely.

      Poista
    2. Ei, tein tummanruskeat kämmekkäät, joissa peukulle oli oma "lokero". Oli huono, musta ja joka sormelle pitää olla erikseen. :D

      Poista
    3. Selvä. Onhan se hyvä, että teini tietää, mitä haluaa. Toivotaan sen itsevarmuuden säilyvä.

      Poista
  5. Veikkaanpa, että teini kuin teini ottaa mielellään mustat sukat käyttöönsä. Veljentyttö on jo ohittanut teiniyden (21 v), mutta edelleen toiveväri villasukissa on musta. Oma tytär on jo paljon aikuisempi, mutta hänkin valitsee aina mustat villasukat. Vaikka muuten on ihastunut värikkäisiin Happy Socksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teinit ovat konservatiivisempiä kuin varttuneempi väki. Tekevät kai pesäeroa lapsuuteen. Katsotaan kuinka käy, kun tarjoan niitä hänelle.

      Poista
  6. Kirjaimellisesti, vaiko puikollisesti:"Mustasukkainen tyttö!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, voisi luovuttaa nuo ja laulaa samalla (jos olisi edellytyksiä).

      Poista
  7. Mustien sukkien neulominen talvipimeällä on arvostettava homma. Toivottavasti teini kelpuuttaa ne. T saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi malli ei ollut hankala. Kaulalampusta oli suuri apu.

      Poista
  8. Kun käyttäjälle musta on ainoa vaihtoehto, on turha miettiä vaihtiehtoja. Mitä olen tehnyt pojalle mustia sukkia jo vuosikausia. Nykyään uskaltaa laittaa jotain pientä värinpilkahdusta varteen 😅
    Löysit näppärän kerroslaskurin! T. Sartsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole muuta mustaa kuin musta, niinhän se on.
      Kerroslaskurista on ollut suuri apu. Ei sitä kaikissa töissä tarvitse, mutta nyt juuri on menossa tuubihuivi, jossa se on aivan kullanarvoinen.

      Poista
  9. Mahtavat sukat minusta!

    Musta on niin vaikea väri, että kartan sitä aina viimeiseen asti. Lähinnä haasteellista on, jos jokin menee pieleen. Ja minulla aina joskus tipahtaa silmukka tai sujahtaa kavennus väärään paikkaan. Mustien silmukoiden tiiraileminen on äärettömän haasteellista.

    Siksi(kin) nostan sinulle hattua tästä mainiosta suorituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Mustaa on helpompi käyttää vaikka raitoina tai sitten oikein hyvässä valossa. Kyseinen pintaneule oli onneksi aika yksinkertaista.

      Poista