torstai 8. helmikuuta 2024

Sukat sirkuspellelle

Kaikki alkoi tästä kirjasta:


Veera Jussilan uunituore Jämälankakekkerit - neuleita ylijäämälangoista (Tammi 2024) on aivan ihastuttava. Ensimmäisenä tartuin kirjan ohjeeseen Perhonen-sukat. Veera oli halunnut yhdistää hieman toisiinsa sopimattomia värejä. Kun sukat olivat valmiit hän pohti: "...voiko niitä edes kuvata." Veera pyysi siskoaan "neulomaan sukista myös hempeät versiot, ihan vain varmuuden vuoksi."

Veera kirjoittaa: "Kun otin kuvat juhannuksen ilta-auringossa, mieleni muuttui. Näistähän tuli aika päheät! Upeat ovat tosin myös ne hempeät versiot." 

Tässä kirjan kuvat molemmista versioista: 

Jämälankojahan riittää, joten ryhdyin neulomaan Perhosia. 

Hei, me päätellään!


Ohoh, me pääteltiin jo: 
 


Tällaiset niistä tuli. Aivan etsimättä tulee mieleen Pelle Hermanni. Hän varmaan pitäisi värikkäistä sukista. Pidän ne kuitenkin itse.



Veeran sukat ovat eriparisukat. Minulla oli niin hurjasti värejä, että yritin saada jotenkuten symmetrisen värityksen. Sukissa on käytetty 11 eri väriä. Kaikki muut ovat Nallea, paitsi vaaleampi keltainen, joka on Kaupunkilanka Rotvallia ja tummempi punaruskea, joka on Maijaa. 



Malli sinänsä on kiva ja helppo toteuttaa. Rauhallisemman version saa kolmella tai neljällä värillä; ehkä jopa kahdella. 

Sukat painavat valmiina 75 grammaa ja ovat kokoa 37-38.

Tästä eivät jämälankasukat jämemmiksi muutu, joten bingoon tulee merkintä kohtaan: Jämät käyttöön. 


16 kommenttia:

  1. Kivan näköiset perhoset. Sait niihin uppoamaan montaa eri väriä ja tuloksena on pirtsakat sukat. Jämälankatöiden ikävämpi puoli on tuo lankojen päättely, mutta kyllä sekin sujuu, kun palkintona on kiva neule ja hyvä mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva saada niitä pieniä nöttösiä hyötykäyttöön. Pitäisi enemmän käyttää niitä raitoihin, etteivät keräytyisi nurkkiin.

      Poista
  2. Päättelyssä on aina iso työ, mutta ilo hyvin käytetyistä jämälangoista palkitsee. Kauniisti sommittelit värit. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jotenkin se erityisesti ilahduttaa, kun saa pienet jämät pois pyörimästä.

      Poista
  3. Saahan sitä itsekin välillä pelleillä 🤡
    Minä odotan kesää ja mökkihetkiä, kun kaivan taas jämälangat esiin. Etteikö ois vaan syksyllä jäänyt jotain keskenkin. T Sartsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta pelleillään. Värit ovat kivoja ja antavat energiaa. Jämät eivät täälläkään vielä tähän loppuneet, joten tarina jatkuu.

      Poista
  4. Suloisia sukkia, lämpimiä, pirteitä, vähän hassutustakin.
    Aivan mainiota että jämälangat saa hyvään käyttöön ❤️💙💛
    Ei tuhlausta, ei lankavuoria kotona. Tulee hyvä mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis. Värit ovat ihania ja antavat energiaa. Kiitokseksi saa hyvän mielen, aivan niin kuin kirjoitit.

      Poista
  5. Hyvän värikästä! Sain juuri käsiini itsekin tämän kirjan ja aloitinkin uuden työn heti kirjasta kun fingering jämät pitää saada käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen oikein tyytyväinen tähän ostokseen, enkä aivan heti laita hyllyyn, koska sinne on vähän taipumus unohtua.

      Poista
  6. Ihan parhautta, väriä jalkaan harmaana päivänä piristämään mieltä. t. Sinisen sohvan emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Värit piristävät vähän niin kuin tuo tänään niin kauniisti paistava aurinko. Kevät tulee.

      Poista
  7. Kiva väriyhdistelmä. Hyvät nöttöset on tarpeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Eikä tämä tähän lopu; nöttösiä riittää.

      Poista
  8. Tuo Veera Jussilan uusi kirja vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta. Värikkäät sukat piristävät päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan ja kun jämiä ym. pieniä vyyhtejä aina kuitenkin on.

      Poista