sunnuntai 9. maaliskuuta 2025

Paastopäivitys - päivä 5

Ihanasti olette, hyvät ystävät lähteneet paastoon mukaan ja niin sankoin joukoin. Meitä on 17, kun olen laskenut mukaan itseni ja nekin, jotka ovat "hengessä mukana".  Tänään ei ole paastopäivä, koska on sunnuntai, joten varsinaisia päiviä on mennyt vasta neljä. Suurin osa on siis vielä edessä.

Jos vasta nyt löysit tänne, tule mukaan - hyvin ehtii vielä. 


IsoGnu vinkkasi ev.lut.kirkon paastokalenterista. Kannattaa vilkaista; siellä on aika hyviä juttuja, esim. "Mikä hyvä tarvitsee tänään puolustajaa?" tai "Kuka ilahtuisi viestistäsi tänään?" Kalenteri löytyy osoitteesta: https://evl.fi/perhejuhlat-ja-pyhat/pyhapaivat/paastokalenteri/

Mistä paastoamme?

Kokosin alle teidän kertomianne paastoamisen kohteita. Osassa on kysymys jonkin asian vähentämisestä tai välttämisestä, osassa taas lisäämisestä.

Ruoka ym. suuhunpantavat: leipä, herkuttelu, suklaa, kahvi, karkki, sipsit, salmiakki

Liikunta: hiihtoa, kävelyä, luonnossa liikkumista

Muut sekalaiset: tavaran karsiminen, turhan ostamisen välttäminen, keksiä uutta käyttöä tavaroille tai viedä niitä kierrätykseen, somen vähentäminen, hyllyjen ja laatikoitten siivoaminen, lankaostojen välttäminen, olemassaolevien lankojen neulominen, keskeneräisiä neuleita valmiiksi, välttää uusien keskeneräisten syntymistä, kehua itseään, hymyillä enemmän.



Mistä itse paastoan: 1) Salmiakkia syön vain joka toinen päivä. 2) Minulla oli ennen tapana kerran kuussa siirtää valokuvat puhelimelta tietokoneelle kuukauden kerrallaan ja samalla lajitella ne. Tietokoneongelmien myötä tapa unohtui, enkä aloittanut uudestaan, vaikka ongelmat korjaantuivat. Nyt on puhelimella kuvia aina vuodelta 2021. Haluan tehdä parannuksen ja siivota ja lajitella puhelimen kuvia edes vähän kerrallaan. 


Mukana, tai ainakin hengessä mukana ja kuten sanottu, mukaan mahtuu: 
Irkku
Sinisen sohvan emäntä
Enkuli
Saukkis
Kutookutoo
Purulaari
Maarit
Sairaasti sukkaa
Olifantti
Sini
IsoGnu
Aimarii
RitaA
Ruusuperhonen
Sartsa
Tiiu
Sude
Repolainen
Satu

22 kommenttia:

  1. Sinun paastosi on alkanut hyvin (ja verenpaine varmastikin iloitsee salmiakin vähenemisestä) Minä iloitsin, kun haluamani Terapia-lanka tuli myyntiin Kässäpuodin verkkokauppaan laskiaistiistain iltana. Eilen istuin neulomassa Butik Frillassa, mutta ostin vain testineuleeseen tarvitsemani puikot ja pari pääsiäsiskorttia. Vaikka ovelasti listasin herkuista vain suklaan ja salmiakin, olen tietoisesti jättänyt muutkin karkit syömättä. Töissä söin kasvisruokaa. Edessä on kuitenkin koettelemuksia: koulutusmatka ja matka Italiaan. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni koulutusmatkapäivät tai lomamatkapäivät voi vaihtaa sunnuntaihin. Näin ei matkoilla tarvitse paastota, mutta paastoaa sen sijaan sunnuntaina.

      Poista
  2. Hyvä porukka on lähtenyt mukaan jo tähän mennessä ja lisää voi vielä tulla uusia osallistujia. Toivottavasti saan tästä paastosta lisää uutta virtaa turhuuksien karsimiseen ja vähän muuhunkin. Onneksi vielä on aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivon minäkin, niin eiköhän me yhdessä onnistuta.

      Poista
  3. 👍👍👍👍👍👍👍👍

    VastaaPoista
  4. Aika moninaisia paastokohteita, se on kiva että on löytynyt asioita joissa voi koittaa toimia paremmin. Mieleenpainuvimmat listalla olivat kehua itseään ja hymyillä enemmän. Miten helposti sellaiset asiat unohtuvat! Ei mitenkään itsestään selvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Useammin kuin muistamme meillä on syytä olla itseemme tyytyväisiä. Hymy saattaa tuoda mukanaan ystävällisen sanan - viljellään niitä.

      Poista
  5. Tuohon tavaroiden karsimiseen minäkin yritän paneutua. Turhaa krääsää on taas kertynyt kaikki nurkat täyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet mukana. Tervetuloa. Lisäsin sinut listaan.

      Poista
  6. Hyvin on sujunut tavaroiden karsinta päivittäin,aloitin jo 1.3 sillä kuun alku vaikutti hyvältä ja joku taukopäivä tulee aina jollekin päivälle, riippuen nyt viikoista ja miten muistaa karsia. Blogiin kirjoitan ehkä sitten lopuksi jos on jotain ajatusta herättävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä strategia. Taukopäiviä saattaa tulla ja siksi on hyvä olla vaihtomahdollisuuksia. Sunnuntaikin käy vaihtoon.

      Poista
  7. Sulla on hyvä alku, kun olet samiakin syömisen jo puolittanut! Minun liikuntani on käynnistynyt ihan suunnitellusti ja lasken liikunnaksi puolituntisen lumilinnan tekoakin. Hiitämistä kuitenkin eniten. Hyvin siis sujuu, kun on laatinut tarpeeksi väljät säännöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuulostaa. Lumilinnan rakentaminen on ilman muuta liikuntaa.

      Poista
  8. Hyvä sinua! Olen vähentänyt syömisen määrää, mutta toistaiseksi aika vaatimattomasti. Tuumailen sitä tehostaa. Olen lakannut juomasta teetä (joka on ollut ruokajuomani) ja korvannut sen vedellä. Siihen ei mitään sen kummempaa syytä, ei vaan tee mieli teetä.
    Kunhan työkiire helpottaa aion tehdä pientä harvennusta vaatekaapeissa. 🙂 Kepeät askeleet tähänkin päivään! Kiva olla mukana listallasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on paasto alkanut oikein hienosti. Vaatekaappeja minunkin pitäisi katsoa

      Poista
  9. Osu ja uppos, tuo kuvien siivous on PISTETTÄVÄ TYÖJÄRJETYKSEEN
    no YKSI!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia olen siivonnut, mutta nyt töksähti teknisiin ongelmiin, eikä etene, ennen kuin saan asiantuntijan (jälkikasvua) paikalle. Kunhan puhelin on siivottu, siirryn paperikuvien järjestelyyn.

      Poista
  10. Minä olen saanut hillittyä karkkihimoani ja lankojen hamstraamista. Tavarat ja turha krääsä odottavat vielä hävitystään ja kierrätystään.

    VastaaPoista
  11. Ihana ajatus tämä paasto. Sekä hengellisessä että materialistisemmassa mielessä. Minä olen yrittänyt toteuttaa lankapaastoa ja myös vähentää karkin syömistä. Salmiakkia menee muutaman kerran viikossa aiemman päivittäisen sijaan :) Ruokaakin voisi vähentää, mutta siihen en kykene. Ehkä sitten joskus. Nyt siis enemmän hengessä mukana.
    Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että olet saanut salmiakkia vähennettyä. Siihen olen itsekin pyrkinyt. Mietin, että mahtaisiko onnistua vieraannuttaa itsensä salmiakista niin, että sitä ei tekisi enää mieli. Laitan sinut listalle mukaan.

      Poista