Päivän Pirkka-Niksi:
(Hyllystä löytyi 90-luvun kokoelma Pirkka-niksejä (Niksien kirja 1993). Koska blogini on käsityöaiheinen, kerään tähän fiksuja käsityöniksejä meidän kaikkien iloksi)
Mittaa neulepuikkosi ja vedä siihen esim. kymmenen sentin välein merkit vedenkestävällä tussilla. Säästyt mittanauhan etsiskelyltä. (12/79)
Pitkään on ollut ajatuksissa sormikkaat. Niin pitkään, että merkitsin jo viime vuoden bingoon tavoitteeksi sormikkaat. Idea jäi tuolloin toteutumatta ja siirtyi tälle vuodelle.
Adelia Fibersin adventtikalenterista se vihdoin nytkähti liikkeelle ja taas te, hyvät blogiystäväni olitte mukana rohkaisemassa. Pyysin ideoita miten käyttäisin kyseisen langan. Päädyin sitten yhdistämään annetun langan harmaaseen fingering-lankaan ja tässä sitä nyt ollaan.
Ohje: Kopioitu blogista KLIK
Puikot: 3,25 mm
Silmukat: 40 s
Paino valmiina:
Langat:
- Adelia Fibres, Merino Sock, väri: Kuuran kosketus
- Kremke Soul Wool Edelweiss, väri 423 light grey
Näissä yllä olevissa kuvissa väri todentuu parhaiten lähelle oikeaa.
Yllä mainittu blogi on viimeksi päivitetty vuonna 2018, mutta löytyy edelleen. Ohje on nimeltään Neulotut sormikkaat naiselle ja on kirjoitettu 7 veljestä paksuisille langoille. Minulla tässä käytössä kaksi fingering-vahvuista lankaa yhtä aikaa.
Jos innostuit harkitsemaan sormikkaita itsellesi 7V-paksuisesta langasta, voin suositella ohjetta. Huomaa kuitenkin, että ohjeessa on kaikki sormet - paitsi peukalo - tehty samalla silmukkamäärällä (13 s). Tämä onnistuu, jos kätesi on soma ja siro ja sormesi ovat ohuet prinsessan sormet. Jos kätesi kuitenkin on muhkurainen noita-akkakäsi, niin kuin minulla ja sinulla on vielä samanlaiset paksut sormet, ota tämä huomioon ja sovita.
Ohje ehdotti 13 silmukkaa kaikkiin neljään sormeen. Tämä riitti varsin hyvin pikkusormeni kohdalla. Nimettömän tein 15 silmukalla, keski- ja etusormen 16 silmukalla ja peukalon 19 silmukalla.
Tarkoitus oli saada takkiin sopivat sormikkaat. Kuvassa tausta syö väriä, joka on oikeasti paljon enemmän siniharmaa. Maastoutuu siis paremmin, kuin mitä kuva antaa ymmärtää.
Sormikkailla osallistun yhteisneulontoihin: #oookal26 (= Olemassa olevat ohjeet) ja #varastolangatneuleiksi. Bingo kuittaantuu kohtaan "Sormikkaat".






Onpa nätit sormikkaat. Etenkin riittävän pitkä varsi on hyvä.
VastaaPoistaHyvin onnistuit sovittamalla ja säätämällä saamaan oikean kokoiset sormet. Kiitos, että mainitsit asian.
Kiitos kommentista. Kädet ovat kovin yksilöllisen mallisia. En osaisi neuloa sormikkaita kenellekään muulle kuin itselleni. Sovittaminen ratkaisee.
PoistaKauniit sormikkaat! Kahdella langalla neulominen tekee pinnasta kivan eläväisen. Vai oikein noita-akka kädet 😂, nyt taisit vähän liioitella.
VastaaPoistaKiitos, Purulaari. Eikö noita-akalla olekin koppuraiset kädet ja vinot sormet?
PoistaHienot sormikkaat! Lanka sopii hyvin niihin.
VastaaPoistaKiitos, kiitos. Väriä on aina vaikea saada todenmukaiseksi, kun puhelimella kuvaa.
PoistaMittatikkuniksi on niin kiva että aloin miettiä miten sitä soveltaisin kun ei ole neulepuikkoja esillä 🤔 😀
VastaaPoistaPuikko löytyy varmaan samasta paikasta kuin se mittanauhakin.
PoistaKomeat sormikkaat. Hienoja neuleita olet muutenkin tehnyt, kävin kurkkimassa.
VastaaPoistaMinulla on kaikki sukkapuikot 20 cm. Ei tartte mitata. Joskus oli myös 15 cm, mutta nehän erottui heti joukosta. Outo niksi minusta. Mihin sitä tarttee ja kuka?
Ehkä siinä ajateltiin sellaisia ennenvanhaisia pitkiä puikkoja. Niksejä seuraa vielä tulevissakin postauksissa. Jotkut niistä ovat ihan fiksujakin.
PoistaUpeat ja selvästi hyvin istuvat sormikkaat. T Saukkis
VastaaPoistaKiitos, Saukkis. Sovittamalla onnistuu saamaan sopivat. Minulla on aina ongelma kaupan sormikkaiden kanssa, kun ei meinaa löytyä sopivia.
PoistaKelpo sormikkaat sait neulottua! Minä en tykkää yhtään sormikkaiden neulomisesta. Liittynee siihen, että en tykkää peukaloidenkaan neulomisesta, saati sitten muiden sormien 😁
VastaaPoistaKiitos, Sartsa. En minäkään sormikkaisiin liian usein innostu. Ehkä muutaman vuoden välein.
PoistaHauska niksi ja oi miten ihanat sormikkaat. Minulla olisi lyhyet puikot valmiina. Pitäisi vain ukskaltaa aloittaa sormikkaiden teko. Mukavaa viikonloppua sinulle.
VastaaPoistaRohkeasti vaan. Ei sen kummempaa ole. Kiitos samoin sinulle.
PoistaUpeat sormikkaat...milloin kerrot "Vihdoin tein kollaasin! o)
VastaaPoistaVihdoin tein -kollaasi onkin oikeastaan mahtava idea.
PoistaOnnistunut käsityö jälleen kerran. Ihailin pitkää ranneosaa, varmasti lämpöiset.
VastaaPoistaKiitos. On kiva että ranneosa menee hihan alle ja pysyy siellä.
PoistaOoh, nämä on upeat! Kiva väri ja niin istuvat.
VastaaPoistaKiitos, kiitos.
PoistaOooh - osaan arvostaa todella korkealle, sillä olen vain kerran elossani kutonut sormikkaat... ja tiesin jo silloin, että ovat ensimmäiset ja viimeiset!
VastaaPoistaKiitos. En minäkään näitä turhan usein tee.
PoistaWau, hienot sormikkaat! En ole kai koskaan itse tehnyt.
VastaaPoistaKiitos. Ihan kivaa se oli. Kokeile, jos kiinnostaa. Ei olen niin hankalaa kuin mitä luulisi.
PoistaTulipas kivat sormikkaat ja hyvä, kun laitoit noita silmukkamäärätietoja👍🥰Itse en ole koskaan tehnyt sormikkaita. Monesti miettinyt, mutta ajatus tuntunut liian työläältä. Mutta eihän sitä tiedä, jos sitä joskus…
VastaaPoistaEi se niin konstikasta ole kuin miltä vaikuttaa. Ohjetta kannattaa katsoa ja sovittaa omiin sormiin sopivaksi.
Poista