perjantai 28. tammikuuta 2022

Huomenna hän tulee...

 ... sanotaan näytelmässä. Se ei kuitenkaan ole tämän mallin nimi, vaan pelkkä "Huomenna".


Malli on Niina Laitisen sukkakalenterin tammikuun malli. Kerrankin tein alusta loppuun mallin mukaan, vaikka edelleen olen sitä mieltä, että varsinkaan pitsineuletta ei kannattaisi neuloa kärkeen (siitähän menee varpaat läpi), vaan tasaista oikeaa kärkikavennusten ajan. Pitsikuvioita näissä sukissa riittää, monenlaista. Yleensä olen ehkä vähän rauhallisempien pitsimallien ystävä. No, tulipa harjoiteltua erilaisia kuvioita, eikä harjoittelusta ikinä haittaa ole.

Mallissa suositeltiin Kaupunkilanka Rotvallia. Sitä ei ollut, vaan käytin Novitan Muumitalo -lankaa, väri 507 Niiskuneiti, eli vaalean punainen. Pyrin siihen, että kaikki sukkakalenterin sukat neulon tänä vuonna jo olemassa olevista langoista, eli en osta tähän tarkoitukseen yhtään uutta lankaa. 

Puikot 3 mm. Valmis pari painaa 92 grammaa. 

Bingosta saan kuitattua kohdan "Pitsineulesukat".

14 kommenttia:

  1. Tosi kauniit sukat, soman väriset. Minunkin mielestä sukkien kärjet on umpinaisena paremmat kuin pitsillä, mutta se on tietysti ihan makuasia. Mahtaakohan Rotvalli lankaa olla vielä jossain myynnissä. En muista sitä nähneeni vähiin aikoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mielestäni Kaupunkilankoja myyvät K-ketjun Marketit ja Supermarketit. Eiköhän sieltä Rotvallikin löydy.

      Poista
  2. Kauniit sukat ja niin kauniin värisetkin! Kaupunkilankoja en olekaan yhtään neulonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun joku tykkää tuosta väristä, ainakin sinä ja Purulaari tuossa yllä. Itselleni on vähän inhokki. Otin tuon kerän, jotta saan sen maailmankaikkeudesta, eli omasta varastosta pois. Laitan varmaan myöhemmin keräykseen, niin ehkä sieltäkin löytyy joku, joka tykkää.

      Poista
  3. Varsin kauniit sukat. Värikin nätti, vaikkei mun suosikkeihin kuulu :) Näissähän ei tule varpaatkan läpi kärjestä kun ei ihan pitsistä ole sinne saakka. Nätti malli kyllä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vastaisuudessa teen kyllä kärjen oikealla. Tulee rauhallisempi.

      Poista
  4. Söpöiset sukat ja värikin passeli hempeisiin <3 Minunkaan mielestäni ei pitsi kuulu varpaisiin.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Katsopa tästä blogista tammikuun alkua. Siellä on tämän vuoden bingoni. Sen voi tehdä itse ikään kuin tavoitteiksi tälle vuodelle. Sitten vaan tavoitellaan täysiä rivejä ja lopulta koko bingoa. Viime vuonna minulta jäi kaksi kohtaa tyhjäksi.

      Poista