perjantai 15. huhtikuuta 2022

Maaliskuun Encore

Tosi Encoret näistä tuli, kun nämä maaliskuun sukat valmistuivat huhtikuussa. Niina Laitisen sukkakalenterista on siis kysymys ja siinä yritän pysyä kyydissä toistaiseksi ei niin hyvällä menestyksellä.


Malli, tuollainen kevyt palmikko on minun mieleeni. Pidän rauhallisista, toistuvista kuvioista, joissa ei konstailla. 

Mutta ainainen ongelma on Nalle-lanka, josta en saa tasaista jälkeä sitten millään. Hanna Oranssi äänessä -podcastissa sanoi, että pitää vaihtaa puikkokokoa, jos jälki ei ole tasaista. Mutta kumpaan suuntaan vaihdan; suurempaan vai pienempään? Olen käyttänyt 3 mm puikkoja. Vai onko vika langassa, puikoissa vai kenties omien korvien välissä?

Tein vähän pienemmän kuin ohjeessa, eli kuvioneuleen vain seitsemän kertaa, enkä kahdeksan. Näin sopii omaan jalkaani

Lankana siis Nalle, väri 539 azalea. Valmis pari painaa 67 grammaa.

12 kommenttia:

  1. Vaihtaisin pienempään. Olen nyt neulonut myös nallella ja olen neulonut 2,5 puikoilla ja tuntuu ihan eriltä kuin kolmosen puikoille. Alan jopa tykätä nallelangasta kun ennen en tykännyt yhtään (Liekö siis väärä puikkokoko syynä). Kivat sukat silti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Testaan 2,5 mm puikkoja seuraavalla kerralla. Nyt on Nallesta kehittynyt pienoinen painajainen.

      Poista
  2. Puikkokoon vaihtelua voi kokeilla. Myös mieliala vaikuttaa neulekäsialaan. Kauniit sukat! Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. Jotkut langat tuntuvat neuloutuvan kuin itsestään sileästi, jotkut eivät, ja keräkohtaistakin vaihtelua saattaa olla. Vaihto pienempiin puikkoloihin voisi auttaa, 2,5 tai 2,75 mm. Saisit samalla pienennettyä kokoa itsellesi passaamaan.
    Kauniit ja rauhalliset sukat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mallista tykkäsin minäkin. Ehdottomasti testaan pienempiä puikkoja.

      Poista
  4. Kauniit sukat, ja hyvin kirit kalenterin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänks. Eiköhän tässä jossain vaiheessa päästä ihan ajan tasallekin.

      Poista
  5. Kauniit sukat, ihana väri! Neulepinnan tasaisuus taitaa häiritä omaa silmää eniten, muut tuskin edes huomaa sellaista seikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaan en haluaisi, että häiritsisi edes itseäni. Käytössä ja pesussa pinnat yleensä tasoittuvat entisestään.

      Poista
  6. Kivat sukat. Erityisesti tykkään tuon sukan päällisen kuvioinnista.

    VastaaPoista