sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Heinäkuun alun lupaukset

Voisi myös sanoa rehellisemmin: keskeneräiset. Mutta tuloillaan ovat nämä kaikki. UFOja en ole tähän listaukseen päästänyt.


Nyt juuri olen neulomassa Stay Soft -huivia, kellertävä hökötys tuossa keskellä. Olisi menossa myöhästyneeksi synttärilahjaksi. Pyrin siis samaan valmiiksi ensi tilassa.

Kiireellisyysjärjestyksessä toinen on ruskea sukanalku. Niina Laitisen Mökkitie-malli. Saajan syntymäpäivä on elokuun puolessa välissä, joten siihen...

Valkoinen on autoneule, jota jatkan taas kun ajetaan pidempää matkaa. Malli on Novitan ja todellakin nimeltään Pitsineulehuivi. Menee seurakunnalle lohtuhuivikeräykseen. Ei ole kiireellinen, kunhan syksyksi.

Harmaa huivinalku on niin ikään seurakunnan lohtuhuivikeräykseen ja nimeltään Nikolai-huivi. Malli sama, jonka olen tehnyt kerran ennenkin. Syksyksi saisi luvan valmistua.

Last but not least: perussukat Venlan jämistä. Nyt mennään bingo edellä: haluan saada merkinnän kohtaan Sukat varpaista alkaen.

Tiedän, että moni selättäisi nuo hyvinkin reippaassa tahdissa. Olen aika hidas neuloja, niin minulta ei niin kovin nopeasti onnistu, vaikka joka päivä neulonkin. 

14 kommenttia:

  1. Hah, palasin oikein takaisin kuvaan katsomaan, missä neuleessa se autonkuva on ;D Vähän oli hidas sytytys täällä päässä. Täällä ei srk halunnut kerätä noita huiveja, kun olisin kerran halunnut tehdä niitä.
    Aika monta alotusta, mutta hiljaa hyvä tulee ja valmistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä autoneuleessa tietysti pitäisi autonkuva olla!
      Huivihommassa on tietty riski; niitä pitäisi olla tarpeeksi, ettei kukaan jää ilman. Saa nähdä riittääkö meillä neulojia. Sukkia kaikki haluavat tehdä ja niitä on varastossa isot määrät. Myös kastesukkia neulotaan ja jaetaan ja niitä riittää. Huivien neulojia ei ehkä riitä tarpeeksi.

      Poista
  2. Tuo on aina hyvä, kun käy keskeneräiset läpi ja tekee suunnitelmat niiden kanssa. Tuntuu monesti niinkuin olisi jo saanut jotakin aikaiseksi, kun on päättänyt mikä on minkäkin kohtalo😁 Pitääpä oikein ottaa selvää onko täälläpäin seurakunnalla tuota lohtuhuivi-keräystä. Tulisi huiveihin varatut langat kenties käyttöön👍T. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiemmin yritin pitää jonkinlaista sääntöä, että uutta ei saa aloittaa ennen kuin entinen on valmis. Nyt annoin itselleni luvan aloittaa vaan sitä mikä sattuu kiinnostamaan. Tässä tulos: monta aloitusta kesken. Mutta eivätköhän ne tuosta valmistu omia aikojaan.

      Poista
  3. Minullakin on ollut mielessä Stay Soft huivi mutta en ole vielä ostanut ohjettakaan. Kivoja keskeneräisiä, silmukka kerrallaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on ollut vaikeuksia tuon ohjeen kanssa. Ohjeen mukainen puikkokoko teki mielestäni aivan liian löysää neulosta. Otin ohuemmat puikot: tuli aika pientä kokoa. Siinä olinkin sitten pulassa, että mitä nyt. Yritän vielä säveltää, mutta joka tapauksessa tulee pienempi huivi, kuin ohjeen kuvassa.

      Poista
  4. Eri tilanteisiin on hyvä olla erilaisia töitä. Automatkalla ei voi levittää monen sivun kaaviota eteensä, ja sarjoja katsoessa pitää myös olla ns helppo neule tehtävänä… sitten ne monimutkaiset, keskittymistä vaativat omaan aikaansa. Joskus ei myöskään jaksa keskittyä kuin johonkin helppoon, mutta se helppo etenee sitten väsyneenäkin. Eikä sinulla noita nyt niin kovin monta ole kesken. T nimimerkki aloitin toiset sukat, kun en jaksanut sarjaa katsoessa pelata raitakankojen kanssa eli Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neuleita pitää olla eri tilanteisiin, aivan niin kuin kirjoitit. Eivät minua vielä ahdista nuo keskeneräiset. Kiva olisi kyllä saada jotain valmiiksikin. Kiitos kannustuksesta.

      Poista
  5. Ai, ai, kun houkuttaisi jokin neule. Sinulla on kiva keskeneräisyyksien määrä. Ihanaa neulontaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt yritän rykäistä näistä jotain valmista.

      Poista
  6. Onpa ihania ruskeita sävyjä noissa ja huivistakin tulee kaunis :)

    VastaaPoista
  7. Kylläpä on osuva bloginimi - sinun puikoilla on todella paljon ja niin monipuolista - wau!!
    Minäkin suunnittelen kaivavani jo puikkoja naftaliinista... mulla ei kyllä ole kuin parit erikokoiset sukkapuikot - mutta ehkä ensi talvelle voisi parit uudet sukat tehdä...
    vaikka minulla onkin viime kevään inventaarion jäljiltä 57paria villasukkia...

    Lueskelin muutoinkin ison kaffekupposen kera blogiasi - nautin
    - ja kuviesi eteen näet vaivaa - nautin erityisesti - tulen toistenkin!!
    Eloisaa elokuuta toivotellen...

    VastaaPoista