keskiviikko 24. elokuuta 2022

Voiko lankoja olla liikaa?

Pitääkö olla huono omatunto, kun lankamäärä kasvaa, vaikka sitä pitäisi pienentää? Minulla on, enkä tiedä, miten siitä pääsisin. 

Novitan sukkaboksi tuli ja Nallen lankasaldo sen kuin kasvaa. Paketissa niitä oli neljä, kaksi luonnonvalkoista ja värit messinki ja saniainen. Ihanat syksyn värit. Mukana oli vielä puikkojen suojat ja Lumenen kosteusnaamio sekä tietysti myös Niina Laitisen ohje kyseisille langoille. Ohje on polvisukille ja kun en polvisukkia käytä, menevät langat johonkin muuhun tarkoitukseen. Ohjeessa positiivista on, että siinä on huomioitu kolmea eri pohkeen paksuutta.


Käynti Snurressa tuli niin arvokkaaksi, että ihan hirvittää. Palvelu oli tosin hyvää ja avuliasta. Langoista on tarkoitus neuloa lahjahuivi, joten ehkä se pyhittää omaatuntoa edes vähän. Ostin Black Elephant -sukkalankaa väreissä Blossom Honey ja Cinnamon, sekä Hedgehog Fibersin Silence-lankaa. Langat ovat merinoa, mutta niissä on nylon vahvike. Vielä mukaan tarttui ympyränmuotoisia silmukkamerkkejä isommassa koossa kuin mitä aiemmin ostin. 


 Nyt en kyllä vähään aikaan osta yhtään mitään. 

18 kommenttia:

  1. Tunnistan niin tuon sinun tunteesi. Täälläkin omatunto soimaa, välillä tosi kovaäänisesti. Useita kertoja olen päättänyt, etten osata mitään käsityö tai askartelutarviketta ja kuinka ollakaan huomaan jossain vaiheessa kuitenkin lipsuneeni päätöksestäni. Kysyt voiko lankoja olla liikaa, vastaan kyllä voi, mutta onneksi niistä pääsee myös eroon käsitöitä tekemällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän pitää varaston kohtuullisena: lankojen pitää mahtua kahteen sängynaluslaatikkoon. Tällä hetkellä eivät mahdu.

      Poista
  2. Niitä voi sekä olla, että olla olematta, siis liikaa. Riippuu säilytystiloista. Ja muun perheen asenteesta. Vähän itsestäänkin. Mutta, jos sattuisi tuntumaan siltä, että niitä kumminkin on liikaa, niin aina niistä eroon pääsee, jos raaskii ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan niin; asiassa on monta puolta. Jospa pystyisi käyttämään niitä lankoja samaan tahtiin kuin niitä kantaa kotiin, niin säilyisi jonkinlainen kauhun tasapaino.

      Poista
  3. Vastaus otsikon kysymykseen: ei voi. Ajattelen, että itselle tärkeästä (olettaen että neulominen ja langat ovat tärkeitä) ei kannata soimata. Tuossahan on jo suunnitelmakin osalle langoista eli kuluvat pois. Lisäksi jos kotoa löytyy jotain lankoja joista tietää ettei niitä neulo koskaan, niin laittaa vaikka myyntiin kässäkirppuun tai lankajengin lankakirppikselle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kässäkirppu ja Lankajengi ovat hyvällä asialla. Olen niistä jotain ostanutkin ja varmaan vastaisuudessa laitan myös omiani myyntiin.

      Poista
  4. Niin sitä aina luulee,että nyt en vähään aikaan osta mitään. Sitten tulee hyvä tarjous tai herkullisia uusia värejä. Aina on hyvä syy ostaa lankaa. Mä aina sanon,että mulla on huutava pula langoista. Höh,miksi kukaan ei usko,vaan nauravat vain:D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten ei ole juuri sitä lankaa tai väriä, joka sillä hetkellä innostaa ja taas on syy lähteä lankaostoksille.

      Poista
  5. Ostomorkkis on joskus paha! Mutta, jos SE väri loppuu. Jos et juur silloin pääse kauppaan. Jos, jos, jos.
    Välillä on vaikea olla ostamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Pitäisi vaan yrittää käyttää niitä ostoksia samaan tahtiin kuin ostelee uusia.

      Poista
  6. Vastaus otsikkoon; ei voi olla liikaa😁 Minä olen ajatellut asian näin, että kun en mihinkään muuhun kuluta, en meikkeihin, kampaajalle enkä pahemmin vaatteisiinkaan, langat saavat olla paheeni. Olin 2 kk nyt kesällä ostamatta lankoja ja se oli aivan kamalaa aikaa!😅t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti, jotain paheita pitää olla, ettei olla aivan nössöjä!
      Ajatteli kyllä laittaa ensi vuoden bingoon noita ostamattomuuskuukausia, ihan vaan talouden tasaamiseksi.

      Poista
  7. Empä usko ;) Voisi sitä turhempiakin asioita olla liikaa. Minä lakkasin jo aikaa sitten puntaroimasta, paljonko minulla on lankaa. Ei se enää ole edes järkevää. Sitä vastoin punnitsen omaksi huvikseni, paljonko tulee neulottua ja käytettyä vuoden mittaan. Varastossani on paljon sellaista lankaa, josta ei tunnu syntyvän mitään. Siksi on aina ilo, jos sellaiselle langalle keksii käyttötarkoituksen, vaikka sitten askartelun myötä.
    Kivan näköinen sukkaboxi. Noihin en ole sortunut, syystä että lankaa on muutenkin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä huono omatunto tulee, kun sortuu sellaiseen, mitä on ajatellut yrittävänsä välttää. Niin kuin nyt sukkaboksi. Erityinen hyvä olo tulee tosiaan, kun keksii käyttötarkoituksen jollekin kauan odottaneelle langalle.

      Poista
  8. No ei tosiaan voi lankoja olla liikaa! Mutta rehellisesti sanoen, niin tuttuja tuntemuksia :) Minua itseänikin ärsyttää, kun langat eivät mahdu minnekään. Nytkin on yöpöydänkin päällä, alla ja vieressä lankapussukoita, kun eivät kaappiin ja laatikoihin mahdu. Kaikille noille on käyttötarkoitus, kunhan joskus ehtii neulomaan ;) Ja seuraavalle kauppareissulle on jo ostoslistassa valmiiksi kirjoitettuna, että kaksi kerää valkoista Nallea, kun loppuu kesken noista sukista, mitkä ovat puikoilla 😂
    Mutta rehellisesti sanottuna, olen minäkin miettinyt, että pakko rajoittaa välillä. Ja onneksi olen välillä onnistunutkin siinä. Ainakin seuraavaan tarjoukseen tai ideaan asti ;)
    Mukavaa elokuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös huomannut, että ideat syntyvät nopeampaan tahtiin kuin mihin kulutus ehtii mukaan.

      Poista
  9. Ihan sama miten paljon lankoja on, aina puuttuu jotain eli ei voi olla lankoja liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuesta. Yritän olla kantamatta huonoa omaatuntoa lankojen määrästä.

      Poista