torstai 8. syyskuuta 2022

Lapsuuden muistoja

 Olifantti heitti tällaisen haasteen. 

1.       Missä synnyit?
-          Synnyin Helsingin Naistenklinikalla vanhempieni iltatähtenä. Äiti oli 40-vuotias ja isä 47.

2.       Onko sinulla sisaruksia?
-          Minulla on kaksi vanhempaa siskoa, 10 ja 11 vuotta minua vanhemmat.

3.       Olitko päivähoidossa?
-          Ensin olin puistotädillä ja varmaan viimeisen vuoden ennen koulua päiväkodissa.

4.       Kuuluiko lapsuutesi lemmikkieläimiä?
-          Kyllä vaan, kilpikonna nimeltään Elisabeth ja sen jälkeen valkoinen hiiri, nimeltään Tea. Tea kävi kylässä kaverini hiiren luona ja äkkiä niitä olikin monta.

5.       Muistatko vielä aikaa, kun ei ollut turvavöitä, turvaistuimia eikä pyöräilykypäriä?
-          Tottahan toki. Silloin myös tupakoitiin joka paikassa, busseissa, autoissa, työpaikoilla jne.

6.       Millaisia leikkejä leikit, muistatko lempileluasi?
-          Tykkäsin tehdä esityksiä, esim. jouluevankeliumin luin aina enkeliksi pukeutuneena ja Anelma-nukke oli Jeesus-lapsena.

7.       Mika sinusta piti tulla isona?
-          Näyttelijä tai poliisi. Näyttelijäksi ei taitaisi olla lahjoja, ja poliisiksi olen liian lyhyt. Olen kuitenkin vieläkin sitä mieltä, että minusta olisi tullut hyvä poliisi.

8.       Olitko kiltti vai kauhukakara?
-          Hämäsin olevani kiltti. Vaikka luokan pahikset olivat kavereitani, en lähtenyt kaikkiin hölmöilyihin mukaan ja hoidin kouluni hyvin.

9.       Olitko avainkaulalapsi, vapaa tulemaan ja menemään? Vai tiesivätkö vanhemmat tarkkaan, missä milloinkin liikuit?
-          Siihen maailmanaikaan Helsingin keskustakaupunginosissa kaikki olivat avainlapsia ja isommat hoitivat pienempiään. Lasten menemisiä ei tarkkailtu niin kuin nykyään. Maailma oli kovin erilainen, ehkä turvallisempi – ainakin liikenne vähäisempää kaupungissakin.

10.   Oliko sinulla rakas unikaveri, entä valot pois vai päällä nukkuessasi?
-          Tästä ei ole muuta muistikuvaa, kuin että pelkäsin olla yksin kotona.

11.   Millainen oli ensimmäinen koulupäiväsi – mitä siitä muistat?
-          Ensimmäistä en muista, mutta toisena päivänä oksensin pulpetille ja viisas opettaja kysyi, teinkö sen tahallani!

12.   Lempiaineesi koulussa?
-          jossain vaiheessa oli ongelmia matematiikassa ja piti ottaa yksityistunteja. Löysin sitten aivan fantastisen opettajan, joka olikin aikamoinen legenda – opetti aivan eri tavalla kuin koulussa. Hänen luonaan kävin laskemassa vielä lukioaikanakin sillä seurauksella, että kirjoitin lopulta matematiikasta laudaturin – kiitos isän kustantamien matikantuntien.

13.   Kiusattiinko sinua koulussa – tai kiusasitko itse muita?
-          minussa oli vähän maailmanparantajan vikaa ja enemmän olin puolustettavien puolella

14.   Mieleen jäänyt koulumuisto?
-          no se oksentamien toisena koulupäivänä ensimmäisellä luokalla

15.   Minkälainen oli ensimmäinen opettajasi?
-          tykkäsihän siitä jotenkin automaattisesti. Hänen nimensä on nyt jonkinlaisena pin-koodityyppisenä turvasanana, vaikka en muista mihin.

16.   Millaisia ystävyyssuhteita syntyi varhaislapsuudessasi?
-          ollaan vieläkin kavereita ja tavataan harvoin, mutta säännöllisesti

17.   Keräilitkö jotain?
-          Keräsin Catherine Deneuven, ja myöhemmin muidenkin filmitähtien kuvia. Cherbourgin sateenvarjot -elokuva oli tässä innoittajana. Muutkin kaverini keräsivät ja kuvilla käytiin kovaa vaihtokauppaa. Vihot, joihin niitä liimasin, ovat tallella vieläkin. 

18.   Harrastuksesi?
-          Lainasin kirjastosta kassikaupalla kirjoja. Talvella luisteltiin ja elokuvissa käytiin usein ja määrätyt elokuvat katsottiin moneen kertaan kuten Cherbourgin sateenvarjot ja Sound of Music.

19.   Mitä kuului perheesi loma-aikoihin?
-          Kun äiti vielä eli teimme kuten Suomisen perhe, eli muutimme kesäksi maalle Porvoon saaristoon. Myöhemmin kävin paljon leireillä. NNKY järjesti erilaisia leirejä; oli hiihtoleiriä, englannin leiriä ja sitten ihan vaan kesäleiriä. Viihdyin hyvin, kun oli kavereita ja siksi kävin mielelläni leireillä.

20.   Olitko äidin vai isän tyttö, kumpi piti kuria?
-          Ei meillä mitään kuria ollut. Äitimme kuoli, kun olin 9-vuotias ja siskot muuttivat jo omilleen. Asuin siis kahden isämme kanssa ja erilaiset kotiapulaiset hoitivat kotia, mutta ei minua kukaan määräillyt. Myöhemmin olen tajunnut olleeni erityisessä syynissä koulussa. Oli varmaan harvinaista, että lapsi asuu kahden isänsä kanssa ja minusta pidettiin koulun kautta hyvää huolta.

21.   Oliko perheessäsi tupakoivia, entä käytettiinkö alkoholia – koska itse kokeilit ensimmäisen kerran?
-          Kohtuullisesti kumpaakin. Omia kokeiluja ei huvita muistella. Turhan aikaisin ne kuitenkin olivat.

22.   Lempiruoat lapsuudessa?
-          Lemppareita ei ollut, inhokkeja sitäkin enemmän: makaronivelli, pinaattikeitto, silakkalaatikko.

23.   Saitko pukeutua mieleisiisi vaatteisiin, vai puettiinko sinut lapsuudesta nuoruuteen asiaan kuuluvasti?
-          Pienempänä jompikumpi siskoista kävi kanssani vaateostoksilla. Myöhemmin isällä oli tili silloiseen Teinitalo/Ajanmies -vaatekauppaan ja siellä sain käydä vaateostoksilla itsekseni.

24.   Suosikkisi telkkarista ja C-kasetilta?
-          Meille tuli televisio aika myöhään, amerikkalaisia sarjoja katsottiin: Lahjomattomat, Bonanza, Minä vakooja. C-kasetteja ei minun lapsuudessani vielä ollut. Kaverilla oli nauhuri ja siitä kuunneltiin Ernos-yhtyettä. Maria-Louiza on vieläkin ihana kappale.

25.   Lapsuuden vaikutukset aikuisuuteen?
-          Kyllähän se oli tuo äidin aikainen kuolema. Moni asia määräytyi sen mukaan ja monta tärkeää päätöstä olisi ehkä tehty eri tavalla erilaisessa tilanteessa.


10 kommenttia:

  1. Oli tosi mielenkiintoista lukea sun vastauksia Mulla oli monessa kohtaa samanlaista. Esim,äiti oli 40v,kun mä synnyin ja isä 50v.Joissain muissakin kohtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista lukea, että sinullakin on ollut iäkkäät vanhemmat. Muilla ikätovereillani on enimmäkseen ollut nuoremmat vanhemmat kuin minulla.

      Poista
  2. Minun kasvatusvanhempani olivat yli 70, joten vanhojen joukossa. Kasvatusisäni kuoli, kun olin 9 eli samaakin joskin paljon erilaista.

    VastaaPoista
  3. Kiva lukea :) Vähän samanlaisia juttuja tuli itsellekin mieleen. Meillä ei ollut noin vapaata olemista ja se taisi hiertää minua monessakin kohtaa, kun halusin tehdä itse päätöksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapautta ei ollut vain minulla, vaan muutenkin ympäristö ole sellainen, että lapset enemmän kasvattivat toisiaan.

      Poista
  4. Tuli lapsuus mieleen noista kysymyksistä ja sinun vastauksistasi. Itse olen maatalon lapsi ja äiti oli aina kotona, joten avainkaulalapsi en ole koskaan ollut. Aika vaatimatonta elämä oli, nykyajan mittapuun mukaan luultavasti köyhää, mutta koskaan ei muistaakseni mitään oleellista puuttunut. Huvitti tuo kommenttisi, että tupakkaa poltettiin kaikkialla. Se on ihan totta. Omat vanhempani eivät polttaneet ollenkaan, mutta busseissa ja työpaikolla ja kaikkialla se oli ihan tavallista eikä sitä mitenkään paheksuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tupakanpoltto työpaikoilla loppui aika myöhään. Ainakin minun työpaikallani tupakoitiin vielä 90-luvulla. Sitten sitä alettiin vähitellen rajoittamaan ja lopulta kiellettiin kokonaan. Ulkomaalaisille vieraille oli aluksi outoa sanoa, että tupakointi on sitten ulkona. Nykyään tuntuu, että kovin harvat polttavat.

      Poista
  5. Voi kylläpä oli mielenkiintoista lukea ja tehdä kuin aikamatkaa....
    Jos sinua kiinnostaa, niin mun vastaukset löytyvät täältä
    https://repolainenreissaa.blogspot.com/2022/08/24-faktaa-lapsuudesta.html
    ilos syyskuiseen eloosi ja kylläpä on komeanpunaisia lapasia uudemmassa postauksessasi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun tulit käymään täällä Repolainen. Käyn mielelläni vastakylässä.

      Poista