tiistai 11. lokakuuta 2022

Evakkomatkalla

Taloyhtiömme sukitus- eli putkiremontti ajoi meidät kolmeksi viikoksi evakkoon. Kauas ei pitänyt matkustaa, vaan vuokrasimme kalustetun kaksion heti naapurikaupungista, eli Vantaalta. On saatu kävellä vähän erilaisissa maastoissa ja ihailla syksyn värejä. 

Uutta kokemustakin tulee tästä evakkomatkasta; asunto sijaitsee kuudennessa kerroksessa. Ikinä en ole asunut niin korkealla - mielenkiintoista. Olemme myös lähempänä lentokenttää ja sen huomaa: lentokoneita näkyy ja varsinkin kuuluu. 






Kovasti etsimme tilapäiskotimme lähellä sijaitsevaa Mika Häkkisen aukiota. Ei löytynyt. Lopulta oli pakko kysyä neuvoa; kuulimme, että aukion paikalle oli rakennettu talo - aivan tuohon uimahallia vastapäätä ja paikalla ollut Mika Häkkisen pylväs oli siirretty carting-radan viereen, jonnekin lentokentän pohjoispuolelle. -aukiota ei siis ole enää. 


Paikallinen uimahalli on testattu. Oikein sympaattinen, pieni halli; yksi iso allas ja yksi lasten allas. Eli varsin riittävä minulle. 

Välillä piti käydä kotona vakoilemassa, miltä remontti näyttää. Tuo sininen lienee se sukka, joka putkiin puhalletaan ja jonka pitäisi antaa putkiraukoille jatkoaikaa edes muutaman vuosikymmenen ennen oikeaa putkiremonttia.


Muutama remonttikuva lisää. Hurjan näköistä on:






 

16 kommenttia:

  1. Aika radikaali juttu kun joutuu muuttamaan kotoa pois ihan toiseen paikkaan. Toisaalta vaihtelu virkistää, jos sen ottaa siltä kannalta. Kotiin on varmaan taas kiva palata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtelu on kivaa, mutta kyllä odotamme myös kotiinpääsyä. Onneksi aika ei ole kovin pitkä; kolme viikkoa seisoo vaikka päällään.

      Poista
  2. Meillä oli onneksi viemärit ihan hyvässä kunnossa, joten pääsimme pelkillä uusilla vesiputkivedoilla. Mutta oli se tavaroitten siirtely iso homma siltikin, kun piti tyhjentää kaksi vaatehuonetta ja keittiö. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Remontit aiheuttavat aina tavaroiden siirtelyä ja ylimääräistä siivousta. Hyvä että pääsitte vähällä.

      Poista
  3. Remonttia pitää asunnoillekin välillä tehdä, ihan kuten kaikelle muullekin, ihmiset mukaan lukien. Kaikenlaista ylimääräistä kulua ja vaivaa siitä aiheutuu, mutta kyllähän siitä selviää, kun asennoituu hyvin. Teillä tuntuu olevan asenne kohdillaan, vaihtelua tuo uusi asumisjärjestelykin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putket ovat näkymätön, mutta tärkeä osa asumista. Hoitoa nekin tarvitsevat, muuten eivät toimi.

      Poista
  4. Oi jestas miten upeat ruskakuvat - tuo maaruska varsinkin!! MAA RUSKA... tulipa hassu sana - sopisi vaikka nimeksi!!
    Iso remontti, huh huh... meillä parketin hionta&lakkaus vei vain 5vrk tyttären luona...
    Iloisia syyspuuhiaviikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän on ikään kuin putkiremontti kevyt versio - onneksi. On jo ikävä kotiin.

      Poista
  5. Mukavaa evakkomatkaa teille. Olen joskus Vantaallakin asunut ja on seki ihan ok.

    VastaaPoista
  6. Tuollaisen hypyn jälkeen varmaan osaa arvostaa omaa kotiaan eri tavalla. Toivottavasti remppa sujuu hyvin, eikä putkia tarvitse vähään aikaan ronkkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan niin. Kotia on jo ikävä. Putkille toivomme terveyttä ja pitkää ikää.

      Poista
  7. Kauniita ruskakuvia, lehdet ovat kyllä nyt niin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuli kuvattua ajoissa. Nyt on sen verran tuullut, että lehdet alkavat olla jo maassa.

      Poista
  8. Oijoi, oikein evakkoon jouduitte! Toivotaan, että putkiremontti etenee sovitussa ajassa ja pääsette pian takaisin kotiin, vaikka sanotaankin, että vaihtelu virkistää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä taas osaa arvostaa omaa kotiaan ja sitä, että ylipäätään voi olla siellä.

      Poista