keskiviikko 15. maaliskuuta 2023

Retki lapsuuden kotiin ja siitä poikinut virkkaustyö

Vietin eilen syntymäpäivääni retkellä tosi erikoisessa paikassa. Jokin aika sitten huomasin sattumalta, että lapsuuden ja nuoruuden kotini kerrostalossa Helsingin keskustassa oli muuttunut turisteille vuokrattavaksi asunnoksi. Siitä syntyi idea vuokrata asunto kahdeksi päiväksi (minimiaika) juuri syntymäpäivän aikaan.

Oli outo kokemus, mutta mielenkiintoinen. Myimme siskojeni kanssa asunnon 47 vuotta sitten, enkä sen jälkeen ole käynyt koko talossa. Asuin siellä ensimmäiset 20 elinvuottani. Asunto oli toki muuttunut, ovia oli siirrelty ja sisustus tietenkin erilainen. Talossa on tehty täysi putkiremontti, jonka ansiosta kylpyhuone ja wc olivat hienoja ja moderneja. Muuten piha ja rappukäytävä, vintti ja kellari olivat lähes samanlaisia kuin ennen, kuin myös hissi. Melkein pelotti mennä tutisevaan, ties kuinka vanhaan veräjähissiin. Asuntomme ulko-ovi ja postiluukku olivat entiset.

Kävimme kahtena iltana ulkona syömässä. Ensin saksalaisessa Zinnkeller-ravintolassa, jossa söimme erittäin maukasta Gulaschsuppea. Toinen illallinen oli 70 vuotta vanhassa Kolme Kruunua -ravintolassa, Liisankadulla:


Olimme molemmat tyytyväisiä etenkin tähän viimeksi mainittuun, josta yllä oleva kuva. Minulla oli kuhaa, jossa sienikastike - aivan mahtavaa. Suosittelen.

Kun nyt huudeilla oltiin, kävin kaupunginmuseon kaupassa ostoksilla. Ostin kaksi keskusta-aiheista pientä tarjotinta lahjaksi ja meille kotiin saippuan. Halusin keltaisen, koska ennen pitkää on pääsiäinen ja pääsiäistipun väri kiehtoo kummasti juuri näinä aikoina. Siispä virkkasin tänään saippuakupille sävy-sävyyn alusliinan.



Liinan mallin otin kirjasta 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin. Mallin nimi on Pieni simpukkaympyrä. Tosin seurasin mallia vain aluksi ja kun liinasta uhkasi tulla liian pieni jatkoin omin päin.

Tuollaiset liinat pitäisi virkata ohuesta puuvilla tms. langasta. Tipunkeltaista oli vain Novitan Muumitalo-lankana ja näin paaston aikaan se sai kelvata. Liinan paino on 14 grammaa, halkaisija on 15 cm ja koukku oli 3,5 mm. 

Lopuksi vielä maaliskuun alun bujo-sivu. Piti laittaa aikaisemmin, mutta unohdin. 



28 kommenttia:

  1. Onnea päivänsankarille! Aivan ihana syntymäpäivänviettotapa ja -paikka, vähän nostalgiaa, paljon muistoja ja pientä luksusta arkeen. Ihan täydellinen pari tuo saippua ja pikku liina. T saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli se erikoista. En ole vielä aivan toipunut.

      Poista
  2. Myöhästyneet onnittelut! Aika jännä kokemus varmastikin. Jokin taika siinä on että ennen pääsiäistä täytyy virkata keltaista.

    VastaaPoista
  3. Onnea, oli varmaan mielenkiintoinen kokemus. Minustakin olisi mielenkiintoista vierailla vanhoissa asunnoissa, niitä on vaan kovin monta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli se mielenkiintoista ja samalla vähän aavemaista.

      Poista
  4. Onnea! Tässä iässä kannattaa juhlia jokaista vuotta, sillä vanheneminen on etuoikeus, josta kaikki eivät pääse nauttimaan. Mukavaa viikonloppua!
    Ruusuperhonen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oliko se Juicen teksti, jossa sanottiin, että nuoruus on lahja, mutta vanheneminen on taidetta?

      Poista
    2. https://genius.com/Juha-vainio-viiskymppisen-viisu-lyrics
      RP :)

      Poista
    3. Juuri se. Pahoittelen, muistin tekijän väärin.

      Poista
  5. Synttärionnittelut jälkikäteen! Olipa mielenkiintoinen kokemus sinulla, että sattuikin juuri sinun lapsuudenkotisi olemaan tuollainen vuokrattava kohde, jännä sattuma. Kaunis pikkuliina, enteilee mukavasti lähestyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli se erikoista, kun aivan huvikseni laitoin kotimme vanhan osoitteen googleen. Leuka niin sanotusti loksahti.

      Poista
  6. Niin siis Purulaari kirjoitti tuon äskeisen onnitteluviestin. :)

    VastaaPoista
  7. Myöhästyneet synttärionnittelut! Varmaan hyvin erikoinen tunne majailla vanhassa kotitalossaan.
    Seurailen sinun paastoasi , kun oma on pahasti vinossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Kyllä tunne oli erikoinen, eikä tuntunut kodilta. Varmaan aika on tehnyt tehtävänsä. Paastossa on pysytty, vaikka houkuttelevia tarjouksia tippuu kaiken aikaa.

      Poista
  8. Myöhästyneet synttärionnittelut! Olipa kiva idea juhlia nuoruusmiljöössä!
    Hmmm, onkohan se talo vielä pystyssä, jonka pihapiirissä leikin ennen kerrostaloon muuttoa, pitääkin joskus käydä ajelemassa niillä nurkilla... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lapsuuden ympäristöjä katsoessa kaikki näyttää paljon pienemmältä kuin mitä muistaa.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Oli se! Melkein odottaa jo seuraavia synttäreitä - no, ei sentään.

      Poista
  10. No oli varmasti mielenkiintoinen kokemus yöpyä entisessä lapsuudenkodissa! Kaikinpuolin💗 Ja kiva pikku keltainen liina; juurikin sopiva saippuakupin alusliinaksi😍🤗t. Irkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli se mielenkiintoista ja ehkä vähän aavemaistakin.

      Poista
  11. Myöhästyneet onnittelut. Onpa sinulla ollutkin ihana reissu ja upea tuo ruokapaikka.
    Kaunis on myös tuo virkkaamasi liina. Anoppini oli kova liinojen virkkaaja. Olen niitä vaalinut ja pessyt aina välillä. Olen kuullut, että kalalanka hapristuu, jos ei pese välillä (vaikka ei olisi koko aikaa käytössä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Olisiko kalalanka alun perin tarkoitettu kalaverkkoon ja siksi haluaa päästä säännöllisesti veteen?

      Poista
  12. Siis Wau, ensinnäkin myöhästyneet Onnittelut ja Onnittelut noin upeasta synttäripaikka löydöstä.... ikimuistoinen viikonloppu kaikkinensa.... itseasiassa taisit saada minutkin miettimään vastaavaa... ensi vuonna pyöreitä ja luulempa, että minunkin synnyinkotini olisi vuokrattavissa - että pääsisi ihan sisälle saakka... pihalla tulee käytyö joka kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnittelusta. Siitä vaan; idea on vapaasti kopioitavissa.

      Poista