maanantai 19. helmikuuta 2024

Lapasia, lapasia

Sweets & Socks -blogissa on meneillään lapasboksihaaste. Helmikuun aihe on sydän. Otin tähän samaisen blogin pitäjän Maarit O:n ohjeen Sydänsade. Ohje löytyy Raverlystä ja on kokoa aikuinen. Muokkasin ohjetta, jotta sain lasten koon ja jätin pois resorin jälkeisen kuvion alkuperäiseen ohjeeseen verrattuna. 


Malli: vasen: ei mallia, oikea: Maarit O:n Sydänsade (muokattu versio)
Koko: 120-130 cm lapsi
Puikot: 2,5 ja 3 mm
Aloitussilmukat: vasen: 36s + 4s, oikea: 48 s 
Paino: vasen: 40 g, oikea 48 g
Langat: 
Drops Puna, luonnonvalkoinen (1)
Drops Puna, vanha rosa (10)
Nalle, luonnonvalkoinen (010)

Uskaltauduin ryhtymään ohjeeseen, vaikka kyseessä oli kirjoneule, jossa olen edelleenkin apuluokkalainen. Oikeanpuoleisen lapasparin pallukat yrittävät esittää sydämiä. Kirjoneuleissa iskee epätoivo, kun ei tulee hyvää jälkeä, vaikka kuinka yritän. 

Kun olin sitten Sydänsade-lapaset saanut valmiiksi, lankaa riitti vielä suunnilleen toisiin samankokoisiin. Niistä tein sitten aivan perusversion. Drops Punaa jäi perusversiosta lopulta vähän, mutta ei tarpeeksi peukaloihin, joten ne tein Nallesta. Nalle tuntui todella karhealta Drops Punan jälkeen, joka on ihanan pehmeää 100% alpakkaa. 

Bingo saa merkinnän kohtaan: Kirjoneule

18 kommenttia:

  1. On kyllä ihanat ja oikeat herkut. ihanaa ja pehmeän näköistä on tuo lankasi. Näihin kirjoneuleisiin jää koukkuun ja mitä enemmän tekee, sitä vaikeampia neuleita haluaa tehdä. Kaunista on käsialasi, ja varmasti teit lämpimät lapaset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Kyllä minulla vielä on harjoiteltavaa, mitä kirjoneuleeseen tulee.

      Poista
  2. Kiva nähdä näitä muiden tekeminä! Kiitos kun neuloit, hienot tuli kuitenkin. Voi olla että se johtuu myös tuosta langasta etteivät välttämättä esitä sydämiä kun se on vähän sellaista pörröistäkin. Sinänsä lanka on kyllä minusta ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista. Luulen kuitenkin, että en vaan osaa pitää oikeaa kireyttä kirjoneuleessa ja sitten tulee joko liian löysää tai liian kireää.

      Poista
  3. Tosi kauniita lapasia, suloisia! Kiinnostavaa tuo Drops Puna -lanka, en ole sitä koskaan käyttänyt eikä ole tullut vastaan missään kaupassa. Kirjoneule on minustakin hankalaa. Silloin tällöin kokeilen jotain pientä, mutta jälki on melkoista räpellystä. Kun neulon joka toisen silmukan päävärillä ja joka toisen muulla värillä, niin jälki on ihan tyydyttävää, mutta sen kummempaa kirjoneuleita en onnistu tekemään kunnolla. Ehkä vielä joskus sekin onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Drops Puna on tosi pehmeää. Siinä ei ole vahviketta, joten sukkiin ei käy, enkä tiedä lapasistakaan. Nuo ovat lapsille, joten niiden käyttöaika ole kovin pitkä.
      Minulla on kirjoneuleessa haasteena se, että en osaa pitää lankoja juoksemassa tasaisesti. Ainakin luulen, että siinä piilee ongelmani.

      Poista
  4. Hyvinhän olet onnistunut kirjoneuleen teossa. Kauniit värit lapasissa. Minä olen huono niissä enkä lapasiakaan ole kutonut kuin pari kertaa. Sukkia on tullut tehtyä sitäkin enemmän.
    Ihanaa kevään odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti. Lapasia on kiva tehdä, vaikka ei sukissakaan ole mitään vikaa. Lapaset valmistuvat nopeammin.

      Poista
  5. Kauniit lapaset. Hyvin onnistui sinulta kirjoneule. Itse päätän harva se viikko ryhtyä tekemään kirjoneuleita, mutta aina vaan siirtyy. Muut ovat sanoneet, että harjoitus tekee mestarin kirjoneuleissakin. Ehkä vain pitää ryhdistäytyä ja kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Niinhän ne muut sanovat. Minä olen yrittänyt harjoitella, mutta mestaruus antaa edelleen odottaa itseään.

      Poista
  6. Kivat ja lempeän värisert lapaset. Mulle kirjoneule on usein helposti kesken jäävää, kun jos joutuu koko ajan seuraamaan kaavioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Minä valitsen vain helppoja kaavioita. Enemmän harmittaa, kun jälki on niin epätasaista.

      Poista
  7. Voi kun söpöt!♥ Väri tekee paljon. Olen juuri kutomassa lapasia itselleni, minkä nyt uuden blogialustan opettelemiselta ehdin ja jaksan. Vuodatus kun lensi bittiavaruuteen ja neljättä päivää siellä on pelkkää valkoista. Suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Tuo ongelma näyttää nyt koskevan kaikkia Vuodatuksen blogeja. Toivotaan, että saavat kuntoon.

      Poista
    2. En usko, että se enää palaa. Vaikka olisi omituista lopettaa koko alusta ilmoittamatta. Jos palaa, siirrän kaiken uuteen blogiini. Vuodatukseen ei voi enää luottaa.

      Poista
    3. Ehkä toivoa vielä on. Muistelen, että vuodatuksessa on ennenkin ollut muutaman päivän katkoja. Vaikka nyt tulisikin kuntoon, niin eihän se kovin luotettavalta alustalta tunnu.

      Poista
  8. Kivat lapaset. Bingosi täydentyy hyvää vauhtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista. Bingo on tehty vähän niin, että sitä on helppo täyttää.

      Poista