tiistai 20. helmikuuta 2024

Onnenkuplia ilman kuplia

Ihastuin Marika Salmisen ohjeeseen Onnenkuplia Taito - Joulun neulelehti nr 2:ssa. Sopiva lankakin oli löytyvinään, tämä inspiroi. 


Malli: Marika Salminen, yksinkertaistettu Onnenkuplia
Koko: korkeus 34 cm, ympärys 52 cm
Puikot: 3 ja 3,5 mm
Aloitussilmukat: 156 s.
Paino: 73 g
Langat: 
Lankafarmin SuperSukka -mini, väri: syksyinen kanerva
Adelia Fibers, Merino Sock, väri: talvimarja

Vaihe 1. Jaoin minivyyhdin kahteen osaan resoreja varten. Resorin jälkeen alkoi pintaneule. Ohjeen mukaan piti tehdä nyppyjä - ne ovat niitä kuplia. Tein ohjeen mukaan: hermo meni. Hain Youtubesta toisenlaisen nyppyohjeen. Yritin: viimeinenkin hermo meni.

Vaihe 2. Päätin luopua nypyistä ja tehdä niiden sijaan pitsineuletta. Tein muutaman pitsikerroksen. Totesin, ettei pitsi ole edukseen, kun on niin kirjava lanka. Tässä vaiheessa olisi kannattanut purkaa pitsiosuus pois. En purkanut.

Vaihe 3. Jatkoin aina oikeaa niin kauan kuin lankaa riitti ja tein lopulta resorin. 

Koekäytin tekeleen ja totesin sen ahdistavan. Tulee liian lähelle kaulaa. Leveämpi malli saattaisi toimia. Matkaa siis seuraavaan sopivaan keräykseen. 

P.S. Muutamakin ystävällinen kommentoija ehdotti huivin kastelemista. Sen tein ja voilá!  lörpistyi juuri sopivasti, että saan sen käyttööni. Kiitos kaikille hyvästä neuvosta. 
Hassu juttu, että pitsineuleosuus leveni enemmän kuin muu huivi, mutta ei se käytössä haittaa.

20 kommenttia:

  1. Onneksi voi tehdä muutoksia suunnitelmiin. ☺️ Välillä ei vaan lähde käyntiin.
    Luulin sitä hetken peputtimeksi, sen kummemmin Mittoja miettimättä. Sitten kirjoitit sen tulevan liian lähelle kaulaa ja totesin että saatoin olla väärässä 😁 t. Sartsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joopa, joo: kaulaan pitäisi sopia ja tuolla silmukkamäärällä olisi ohjeen mukaan ympärysmitaksi pitänyt tulla 56 cm. Ehkä se olisi ollut parempi, tai vielä löysempi tai sitten vika on omien korvien välissä.

      Poista
  2. Tuo on sitä muuntelun taitoa.... nyppyjä ei tarvittukaan, pitsi sopii hyvin - mutta harmi, ettei kaulassa tuntunutkaan mukavalta - pyllyttimeksi/peputtimeksi luulin tosin minäkin, ennenkuin etenin eteenpäin lukiessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hoikka saisi olla, että tuohon saisi luikerreltua. Vielä en ole pyllytintä/peputinta harkinnut; ehkä senkin aika koittaa.

      Poista
  3. Löysin Taito-lehden youtubekanavalta nyppyjen opetteluvideon, siinä oli kolme tapaa ja koin sen keskimmäisen tavan parhaaksi itselle ja tuli ihan hyvännäköisiä nyppyjä vaikka ensimmäistä kertaa tein. Oli niissä aikamoinen työ tehdä, mutta muutamia voisi joskus harvoin tehdä sillä ohjeella.

    Mutta tuubihuivi on silti kivannäköinen ja lanka on ihanannäköistä. Harmi ettei sitten sopinutkaan itselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin nyt tuon videon ja minusta sen ensimmäinen tapa tuntui parhaalta. Lehdessä oli virkkuukoukkumenetelmä, mutta erilainen kuin videolla. Se, mitä toiseksi yritin taisi olla tuo videon toinen systeemi. Kolmanneksi esitetty tuntui todella monimutkaiselta.
      Vähän harmittaa, että ei sovikaan omaan käyttöön. Värin puolesta olisi sopinut takkiini. Minua helposti ahdistavat kaulan ympärille tulevat jutut - eivät saa kuristaa yhtään.

      Poista
  4. Nyppyjen tekeminen on inhottavaa. Silti olen neulonut/neulomassa monta paitaa, joissa tehdään nyppyjä. ;) Tuubihuivisi on kuitenkin kauniin värinen, auttaisiko kastelu ja pingottaminen, merinolanka ainakin venyy käytössäkin. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan kannattaa kokeilla eri tapoja tehdä nyppyjä. Jospa se oma tapa sieltä löytyisi. En ole kastellut, enkä pingottanut huivia vielä. Pitää kokeilla.

      Poista
  5. Kivan näköinen tuubihuivi. Pitsineule sopii siihen raidaksi ihan hyvin, turhaan olisit sitä osuutta purkanut. Katselin hiljattain myssyn ohjetta, johon olisi pitänyt neuloa nyppyjä. Ihastuin myssyyn ja lankakin olisi ollut valmiina. Sitten luin ohjeen ja totesin, että oli turhan hankalaa ja jätin asian hautumaan. Luultavasti teen toisenlaisen myssyn joskus myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taito-lehden Youtube-video, jonka Maarit tuossa yllä neuvoi antaa ohjeet kolmeen eri tapaan tehdä nyppyjä. Älä luovuta, vaikka minä luovutin. Nypyt tuntuvat olevan muodissa. Juuri selasin Novitan uutta Sukkalehteä ja mitä sieltä näinkään; nyppyjä ja nyppyjä, jos ei jokaisessa, niin tosi monissa.

      Poista
  6. Tuosta purkamisesta minulle tulee koulumuisto mieleen. Aina kun menin näyttämään tunnilla käsityöopelle mitä olin saanut aikaan siihen asti (patalappu, sukka jne) hänellä oli minulle yksi sana ja se oli "Pura". 😀 Terveisin nimimerkki Tumpelo.

    Kaunis väri ja nimi neuleessasi 🌷 Alan kuplia onnesta kun sitä katselen ja ajattelen kanervaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Purkaminen ei ole ikinä kivaa, mutta Maija Vasala on Laine-lehdessä sanonut, että koskaan et kadu purkamista. Tämän olen yrittänyt pitää mielessä, vaikka en sitä aina noudata.

      Poista
  7. Kunnioitettavaa kestävyyttä.

    VastaaPoista
  8. Onpa harmillista, että et voi käyttää kauluria!

    VastaaPoista
  9. Kaunista tuo lanka ja kauniit reikäkuviot. Harmillista, jos tuli liian tiukkaa. Venyisikö jos kostutat kaulurin.

    VastaaPoista
  10. Enkuli taas anonyyminä

    VastaaPoista