maanantai 24. huhtikuuta 2023

Huivi, huivi ja liina

Melko yhtä aikaa valmistuivat alla esiteltävät kaksi huivia ja pieni liina. 

Ensin pisimpään työn alla ollut pitsihuivi. Malli on Novitan ikivanha, eli Talvi 2008 -lehdessä ollut, nyt arkistomalli nimeltään Pitsineulehuivi. Lankana on Drops Baby Merino, pyöröpuikko 80 cm, 4 mm. Valmiin huivin koko on 40 x 110 cm ja paino on 158 grammaa.


              

Pitsineulehuivin ansiosta saan kuitata bingoon kohdan "Novitan ohje" ja Neulehaasteesta kohdat: 18. Neulo pitsiä ja 27. Neulo kaaviosta. 

Toisen huivin ohje on Raverlystä. Suunnittelija on Helen Stewart ja mallin nimi on Tulle Shawl. Innostuin tästä mallista, kun näin Tulle Shawlin Raitalammas-blogissa; kiitos sinne vinkistä. Ohjeen lanka oli fingering-paksuista, minun lankani oli aivan erilainen ja vähän yritinkin muokata ohjetta lankani mukaiseksi.

        

Käytössä oli Novitan Elegia, väri 861 kinuski, puikko 4 mm pyörö. Valmiin huivin koko on 45 x 195 cm ja paino on 156 grammaa. Huivi on vähän liian pitkä tai siis leveä. Lisäsin ohjeen mukaisesti jokaisella oikealla kerroksella kumpaankin päähän kolme silmukkaa, eli yhteensä kuusi. Nyt huomaan, että kaksi (yht. neljä) olisi riittänyt.

Tulle Shawl antaa minulle bingoon merkinnän kohtaan "Ohje Raverlystä" ja Neulehaasteeseen kohdan 26. Neulo erikielisellä ohjeella. 

Vielä viimeisenä kylpyhuoneen sisustusta, eli pieni liina saippuakupin alle. Lankana on Maija, väri 239 kirkas oranssi, koukku nro 4. Valmis liina painaa 13 grammaa ja sen halkaisija on 15 cm.  Malli on omasta päästä, joten voin kuitata Neulehaasteen kohdan 30. Neulo jotain omasta päästä.







30 kommenttia:

  1. Kauniita huiveja! Vallankin tuo kinuski huivi hivelee silmääni. Se on kauniin värinen ja tuo pitsi sopii siihen mainiosti. Soma pikku liina, pirteän värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegian väreistä ei aina tiedä missä järjestyksessä ne tulevat, mutta tällä kertaa värit asettuivat ihan kivasti.

      Poista
  2. Kauniita pitsihuiveja, sitä Elegiasta neulottua voi myös kietoa kaulaan, kun on tarpeeksi pituutta. Monikäyttöinen siis. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia-huivia riittää todella kaulan ympärillekin. Ohjeen huivin leveys olisi ollut 137 cm.

      Poista
  3. Kauniita kaikki ja nuo huivit ovat juuri sopivia lämmittämään paljon neulovan hartioita:) Minulla on tuota Elegiaa, kylläkin toista väriä, mutta en ole saanut aikaiseksi tehdä vielä huivia. Huivia varten sitä nimittäin ostin. No, jos ennen kesää saisin jotakin aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia on ymmärtääkseni huivilangaksi tarkoitettukin ja värien vaihtelut eivät ole mitenkään säännöllisiä. Novitalla taitaa olla vain yksi huivimalli Elegialle, mutta voihan sitä neuloa mitä mallia haluaa.

      Poista
  4. Kauniita ja omille puikoille ihan liian vaikeita, mutta silmä lepää ihastellessa töitäsi. Tuosta Elegiasta kudotusta en saa silmiäni irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malli ei ole ollenkaan vaikea. Rohkeasti vaan yrittämään.

      Poista
  5. Tulle Shawl -huivissa on ihana väri! Eikä ole yhtään liian pitkä, kun pukee takin päälle "epätasapainoon" ja heittää pidemmän liehukkeen vastakkaisen olkapään yli - on ihan täydellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen Elegia-kerä on odottamassa. Mietin vielä vähennänkö lisäyksiä vai teenkö samankokoisen. Toimiihan se noin pitkänäkin.

      Poista
  6. Elegiasta neulotusta huivin väristä pidin erityisesti. Jostain syystä en ole pitänyt valkoista tai kovin vaaleita vaatteita itselläni kuin joskus vahingossa vuosikymmenien aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia on kiva huivilanka juuri noin päin neulottuna. Värit pääsevät hyvin näkyviin.

      Poista
  7. Ihastuttavat huivit. Väreinä monikäyttöiset ja helpot lisälämmikkeet.

    VastaaPoista
  8. Punainen pikkuliina tuo pirteyttä ja väriä elämään :)
    Huivit on kauniita. Itse en ole tehnyt huivia pitkään aikaan. Tuota ylimmäistä katselin sillä silmällä, että saattaisi olla käyttöä, jos olisi minun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! Oi voi, annoin molemmat huivit jo pois. Olisit saanut sen, jos olisin tiennyt.

      Poista
  9. Hei, tulit vastaan kun olen yrittänyt löytää tietoja Silmunen-lankakaupasta. Se on siis olemassa? Olen lähettänyt heille sähköpostia eikä siihen ole vastattu (nettisivuilla kerrotaan että pyritään vastaamaan 2 päivän kuluessa). Toki aina voi olla esteitä.
    Aioin tilata heidän nettikaupastaan mutta aloin epäilemään onko kauppa "aito" kun kuten sinäkin ihmettelit Sweets & Socks-blogin kommentissasi törmäsin useampaan nimeen ja sähköpostiin ei ole vastattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä liike on Vantaalla Myyrmäessä. Osoite ei ole Myyrmanni, vaan ostoskeskus Iso Myyri. Toiselta nimeltään Langanpesä (https://www.langanpesa.fi/). Toimii myös nimellä Silmunen (https://www.silmunen.fi/). Kävin siellä viimeksi tällä viikolla, joten olemassa on. Tarkista vielä osoite tai kokeile soittaa, kyllä siellä päivystetään.

      Poista
    2. Suuri kiitos sinulle! Täytyypä soittaa; nykyään kun tulee kaikki vaan hoidettua sähköpostilla. Kaunista kesää!

      Poista
    3. Kaunista kesää sinullekin ja hauskaa vappua.

      Poista
  10. Tyylikästä on syntynyt puikoiltasi ja koukultasi! t. Sinisen sohvan emäntä

    VastaaPoista
  11. Eipä ole tullut mieleenkään, että sen aina kuitenkin sotkevan saippuakupin alle voi laittaa liinan. Niin sitä hoksaa uutta,kun vierailee toisten blogeissa. Kiitos vinkistä! En ihan nyplättyä liinaa nyt siihen etsi, mutta eiköhän vaatekaapin pikkuliinakasasta sopiva löydy. Ja jollei löydy, äkkiäkös sen virkkaa. Mukavaa loppuviikkoa! RP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkalta Unkarissa olen saanut idean somistella kylpyhuonetta mm. pienillä liinoilla. Majapaikassa oli lavuaarin alla olevan putken ympäri kiedottu nauha ja sidottu iso rusetti. Vielä olen pysynyt pelkissä liinoissa.

      Poista