Valmistuivatpa nämäkin vielä tälle kuulle. Projektina on ollut selättää keskeneräiset. Vielä ei olla aivan maalissa, mutta kalkkiviivat lähestyvät.
Näistäkin piti tulla kesäisen sukkakisan malli nimeltään Rattan, suunnittelija Renate Kamm. En pysynyt mallineuleen kyydissä ja niin tein jälleen oman version, eli perusvalepalmikkosukat.
Lankana Austermann Step Classic, väri 1021 punavioletti. (Hassu nimi: käsittääkseni lila on enemmän punertava ja violetti on enemmän sinertävä). Puikot 2,5 mm ja aloitussilmukoita 64. Sukkien koko on n. 38 ja valmis pari painaa 63 grammaa.
Kun fingering-langasta tekee varresta varpaisiin sukat, pitää kärjen viimeiset silmukat silmukoida umpeen. Tähän saakka olen ohjeiden mukaan käyttänyt neulaa ja on ollut lieviä vaikeuksia hahmottaa, mihin päin ollaan menossa. Nyt löysin Käsityökekkereiden tekemän videon ja kirjallisen ohjeen neulomalla silmukointiin, eli kolmella sukkapuikolla. Löytyy täältä. Näin pystyin paljon paremmin hahmottamaan, mihin suuntaan ollaan menossa: takakautta vai etukautta, oikeaa vai nurjaa. Samahan neulalla toki tehdään, mutta ajatus saattaa karata ainakin minulta, enkä enää tiedä, minne päin viimeksi menin.
Bingo kuittaantuu kohtaan "Sukat lahjaksi", eli jouluksi menevät.
Kauniit sukat! Hyvä että löysit tuon silmukointi neulomalla-ohjeen. Se on todella paljon kätevämpi kuin neulalla tehty. Olen aikanaan löytänyt tuon tavan Stitsailuja-blogista ja käyttänyt sitä jo pitkään.
VastaaPoistaKiitos. Ainakin minulle selkeämpi tapa ja käytän sitä jatkossa, enkä enää tuskaile neulan kanssa.
PoistaMinustakin se neulalla tehtävä oli hankala, siinä miekin menin aina sekaisin.
PoistaHyvä tietää, että en ole yksin sekoiluissani.
PoistaIhana väri näissä ja oikein sopiva syksyyn :) Sukkalaatikkohaasteessa yritin opetella tuota kärjen silmukointia, näyttää ohjeissa helpolta mutta ei se sitä ole itsellekään käytännössä. Puikoilla helpompaa.
VastaaPoistaKiitos. Samaa mieltä: puikoilla huomattavasti helpompaa.
PoistaOnpa hassu väri :)
VastaaPoistaOn se. Lilat ja violetit menevät sekaisin.
PoistaKylläpä tulee upeasti malli esille violetin syvässä sävyssä!!
VastaaPoistaJep. Minäkin tykkään.
PoistaTosi kauniit sukat! Valepalmikko on kaunista ja sitä on mukava tehdä, tykkään siitä. Omat sovellukset malleista on hyviä. Jos malli tuntuu liian hankalalta, voi työn edistyminen tyssätä siihen.
VastaaPoistaKiitos. Välillä pitää säätää kotiinpäin.
PoistaKauniit sukat. Valepalmikolla saa helposti näyttävyyttä.
VastaaPoistaLila, violetti vai peräti viininpunainen?
Kiitos. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
PoistaJoidenkin mielestä violetti on tumma ja lila vaalea väri. Minusta ovat saman värin eri nimiä. Vähän kuin pinkki, roosa ja vaaleanpunainen. Sukat ovat kuitenkin kivat ja väri on kaunis T Saukkis
VastaaPoistaSukat kiittävät kehuista. Tarkistin vielä tekoälyltä, mitä mieltä hän on tästä värikysymyksestä ja sieltä tuli myös tuo lila=punasävyinen, violetti=sinisävyinen. Jostain muuten luin muistisäännön: Viola on orvokin latinankielinen nimi ja siitä tulisi sana violetti.
PoistaPitääpä toisen kerran perehtyä problematiikkaan pinkki/roosa/vaaleanpunainen.
Kauniit sukat. Tuo silmukointi on aina niin hankalaa. Neulalla vielä hankalampaa eli varmaan teen nin harvoi eli joskus ja jouluna ja siksi se on katsottava joka kerta jostakin.
VastaaPoistaKiitos. Sama täällä; harvoin tulee tehtyä. Onneksi on Youtube.
Poista